About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

torstai 19. lokakuuta 2017

HIRVEN HYVÄT RESEPTIT



Sitruunainen hirvipata

Tämä postaus voisi olla myös nimeltään Asioita, joita haluan sanoa hirvestä.

Nyt siis kuunnelkaa!

Kaikki sanomani on omia mielipiteitäni, perustuen joko omakohtaisiin kokemuksiin tai siihen, että joku on onnistunut päähäni ajatuksen istuttaa. Älköön siis kukaan, hirvi tai ihminen, pitäkö sanomiani absoluuttisina totuuksina, kuinka tahansa vakuuttavasti ne osaan esittääkkään.


Hirvi on parasta lihaa mitä tiedän. Niin kauan kuin muistan, on isäni käynyt hirvimettällä ja pakastin on aina ollut hyvin varustettu hirvenlihan suhteen. Meillä on esim. hirven jauhelihaa käytetty pääsääntöisesti useimpiin arkisiin jauheliharuokiin. Pasta Bolognese tai lihapullat maistuvat juuri niin hyviltä vain hirvenlihasta. Ja joo, ne lihapullat ei kaipaa possua sekaan.

Olen aina pitänyt perinteisestä hirvikäristyksestä poronkäristystä enemmän
Paisti on meillä perinteisesti ollut pitkään rautapadassa haudutettua, lähes murenevan kypsäksi -vaan ei kuivaksi- haudutettua juhlaruokaa. Hirvenpaistia olen tarjonnut molempien lasteni ristiäisten buffetpöydässäkin. Ihan viimeisen 10-15 vuoden aikana mukaan on tullut vahvasti myös routapaistin valmistus. Eipä tarvitse muistaa ottaa paistia päiväkausia aikaisemmin sulamaan. Ja onnistuu aina.

Hirvikäristys on myös kaikkien lempiruokaa. Olen sille niin oppinut, että olen lakannut poronkäristyksen syömisen, kun en ikinä saa hirvikäristyksen vertaista.


Hauskaahan tässä on keskellä lihatonta lokakuuta paasata lihansyönnistä. Hirvenliha on kuitenkin eettisesti kestävin vaihtoehto lihansyöjälle. Hirvi on Suomen luonnossa elinvoimainen laji ja sen metsästys on kestävän kehityksen periaatteella tarkkaan säädeltyä.

Hirvenliha on myös vähärasvaista, mikä toisaalta  tekee siitä terveellisen valinnan, toisaalta osittain asettaa haasteensa sen valmistukselle. Hirvessä on myös proteiinia ja eräitä kivennäisaineita enemmän kuin esim. naudanlihassa. Makuakin hirvenlihassa on taatusti enemmän. Sisäelimistä suosin itse vasan sisäelimiä, koska niihin ei ole ehtinyt kerääntyä vielä mahdollisia tienvarsimyrkkyjä.


Piirun verran paree lihakeitto. Hirveä!
Mekin isäni kanssa kokeillaan joka vuosi jotakin meille uutta. Hirviporukoiden lihanjaossa on vielä osittain kehitettävää, vaikka parempaan suuntaan mennään. Toisaalta on ihana, että isäni saa ainakin täällä meillä päin yleensä ilman minkäänlaista painimatsia tuoda kotiin kaadettujen sydämet, maksat ja kielet. Noista herkuista joutuu taistella lähinnä kai metsästyskoirien kanssa. Muutamia vuosia sitten kyselin hirvenposkien perään ja onpa isäni saanut nekin saaliista rauhassa irrotella. Herkkua, ovat kaikki edellä mainitut. Samoin potkakiekkoja on alkanut saamaan. Toteutusta odottaa myös turpasyltty, pitää varmaan pyytää tänä vuonna uusi turpa, en vaan pystynyt valmistamaan edellistä, niin metsästäjän likka kuin olenkin, ja se unohtui kuivamaan pakkaseen.

Toki metsästäjien joukosta löytyy nykyään jo paljon kulinaristeja ja kaikkinainen luiden  puljongiksi keitteleminen on noussut arvoonsa. Kaukana ovat toivottavasti nuo ajat kun viimeisenä kaadettu vasa herkkulihoineen lähetetään jakamisen vaikeuden edessä säilyketölkkitehtaalle.

Ennen kaikkea  kuitenkin kiitos metsästäjille ja maanomistajille. Mahdollistatte meille hirvenlihasta nauttimisen!

Hirvenlihaa löytyy näin syksyisin myös kaupan tiskiltä. Tänään 19.10.2017 löytyy ruokatorstai sivulta (Aamulehti,Satakunnan Kansa, Lapin Kansa, Kainuun Sanomat ja Pohjolan Sanomat, Ilkka ja Pohjalainen sekä Turun Sanomat, Kaleva, Keskipohjanmaa, Hämeen Sanomat ja Forssan Lehti) näitä kuvissa olevia hirvireseptejä. Lukekaa, pistäkää talteen tai edes korvan taa.


Kyllä se hirvi taipuu tacoihinkin

Pidän hirvenlihaa suuressa arvossa, se on arvokasta myös kaupan tiskillä, eikä se toki metsästäjällekään ilmaiseksi tule. Siksi sen valmistaminen tulisi tehdä suurella rakkaudella. Kätkemättä sen omaa makua, lempeästi sitä tukien. Mielestäni esimerkiksi punaviinimarinadi hirvelle kertakaikkiaan tappaa sille ominaisen luonnon. Suola, pippuri, laakerinlehti ja lempeät yrtit, sienet ja katajanmarjat sekä puolukka, kotimaiset juurekset kautta linjan ovat hyväksi todettuja.

Kun haluat jotakin muuta niin tomaatti, chili, paprika, valkoviini, sitruuna passaavat upeasti ja tuovat vaihtelua. Listaan tähän vielä joitakin suosikki hirvireseptejäni blogista. 

Ja se, mitä ei koskaan voi ylittää on hirven sisäfile (tai ulko) suoraan pannusta valkosipulivoilla! Herkku numero 1.

Hirvigulassi (apua, tähän suosikkiin ei ollutkaan reseptiä, asia korjattava pikimmiten) Edit: nyt löytyy täältä!
Hienompi hirvibolognese (Pohjoismaiden parhaaksikin valittu)

Tuossa siis hiukan erilaisiakin hirvireseptejä. Muista käyttää jauhelihaa ihan normiresepteissä ja tee hirvestä vaikka Moskovan pataa. Ja gulassia. Olen aivan sokissa, etten ole julkaissut yhtä lempparireseptiäni!

Ja mitäs uutta minä tänä syksynä kokeilen,
Eilen maistoin jo isäni keittelemää ja pikasavustamaa sydäntä. Huikean hyvää, paitsi savu ei ollut oikein tarttunut. Otan uusinnan Bastardini kanssa.


Ja vielä semmoinen vinkki, kun hirvi, aikuinen ainakin, on suurisyistä lihaa ja jos pataohjeessa lukee 2 h haudutusta, niin hauduttakaa nyt vaikka 3, ellei se vielä ole kahden tunnin jälkeen supermureaa. Koska supermureaa sen kuuluu olla!

Tänään muuten ilmeisesti tein myös (ja aivan törkiän hyviä) hirvipullia Makujen Aamussa ja huomenna Marcos duunaa hirvenpaistin. Kannattaa siis katsoa vaikka koosteohjelma Makujen viikonloppu sunnuntaina MTV3:lta.

Jälkkäriksi lehdessä tarte tatin. Tai ainakin herkullinen omenapiirakka.




lauantai 14. lokakuuta 2017

3 MINUUTIN TOMAATTIKEITTO


Kolmen minuutin tomaattikeitto. Siis 3:n. Lämmin. Ja ihan vaan koska mä voin. Vaikken tiennyt voivani...tai no ehkä vähän niinkun Jamie Oliverin vartin ateriat, että tietysti niiden tavaroiden kaiveluun menee aikaa, tässä tapauksessa ehkä 2 minuuttia. On se Viiden minuutinkin tomaattikeitto aika sutkee.

Tämä juttu juontaa juurensa mun Blendtechhiin, josta löytyy sellainen höyryävän keiton kuvake. Olin tietysti ajatellut, tai pikemminkin ollut ajattelematta ja olettanut, että se tarkoittaa kuumien aineiden soseuttamista, mutta vaikka sekin tietysti onnistuu, se ei suinkaan tarkoittanut sitä vaan nimenomaan höyryävän kuuman keiton valmistamista kylmistä raaka-aineista.
3,8 heppaa nimittäin takaa sen, että kone tuottaa niin paljon kitkaa ja (siitä syntyvää? -sorge fyysikot!) lämpöenergiaa että se ei pelkästään soseuta aineksia vaan ne samalla kuumenevat ja höyryhän sieltä tupsahtaa kun kannen avaa nuuhkiakseen valmista keittoa.



Koska tämä on niinkun vähän uskomatonta, niin testattavahan se oli. Googlailin juttuja aiheesta ja huomasin, että kuuman keiton valmistus kylmistä raaka-aineista ei ole mikään perusblenderin keikka, mutta onnistuu Blendtechin lisäksi myös Vitamixillä. Luin kyllä myös hurjia tarinoita kannen paineissaan ylös räjäyttäneistä koneista ( ja te voitte kuvitella sen tomaattikeiton seinillä ja katossa) ja varaustauduinkin keittiöpyyhkeeseen kiedotulla kädellä kannen paikallaan pitämiseen. Sitä ei kyllä tarvittu. Ilmeisesti kannen keskusneliön pienet ilmaraot päästävät liiat höyryt pihalle tässä mallissa. Luin myös, että 6 minuuttia on koneen käyttöaika, jos meinaa kylmästä kuumaa loihtia. Mutta kun painoin Blendtechin kuvapainiketta näyttöön tuli 180 sekuntia, joka käsittääkseni on 3 minuuttia.

Ja tuossa ajassa syntyi samettisen sileä ja höyryävän kuuma keitto.



3 MINUUTIN TOMAATTIKEITTO

4 kypsää isohkoa tomaattia
1 tlk kokonaisia kirsikkatomaatteja (tässä Mutti)
1 varsisellerin varsi
1 porkkana
kourallinen silolehtipersiljan lehtiä
kourallinen basilikan lehtiä
1 tl suolaa
1/2 tl sokeria
muutama kierros mustapippuria myllystä
lopuksi purista keittoon vielä sitruunan mehua

pinnalle: tuoretta basilikaa ja jotain juustoa, mulla on tässä Arlan uutta Queso Frescaa, hyvin sopii myös raejuusto, nokare tuorejuustoa tai vuojenjuusto. 

Laita kaikki ainekset koneeseen ja AJA!

Useimmiten näissä resepteissä käytetään pelkästään purkkitomaatteja, mutta kun mulla oli sopivasti tuoreita menossa ylikypsäksi, käytin niitä, eli voit käyttää myös kaksi tölkkiä tomaatteja, älä suotta tomaattimurskaa, kone hoitaa kyllä hommat. Tuoreista tomaatista otin kannat pois, samoin tuoreesta raa'asta porkkanasta ja varsisellerin varren pilkoin muutamaksi palasiksi.

Ja miksi? No onhan tämä nyt nopee. Kyllä hellalla kuumentamiseen ja sitten soseutukseen ja molempien välineiden pesuun tuhraantuu aikaa. Ja eikö sanansa ole myös terveellisyydellä, vitamiinit ja muut eivät tuhoudu kun aineita ei kuumenneta ja keitellä.

Ja maku? Tästä tuli kivan mausteinen, mistä en ihan saa kiinni mistä se tuli. Voiko se tulla varsiselleristä? Mutta joka tapauksessa pehmeä rakenne ja raikas, pirtsakka maku. Kyllähän keitetty ja haudutettu keitto sekoittaa maut yhteen eri lailla, mutta ei tämä tuorekeitto ollut huonompi maultaan, vain erilainen.

Ihana muuten kastikkeeksi vaikka pastalle kans. 

Ai niin, tuo keitto varmasti tykkäis, jos sen kanssa söis valkosipulileipää!

Ja kaiken tämän jälkeen, arvatkaa mitä tämä imarteleva kodinkoneeni tokaisi (no ok,  luin sen näytöltä...)?

YOU SHOULD BE A CHEF!



Blendtech on saatu testiin maahantuojalta

sunnuntai 1. lokakuuta 2017

ELÄVIEN RAPUJEN KÄSITTELY


Vuosikausia olen pitänyt rapujuhlia turvautuen kiinalaisiin tai espanjalaisiin pakasterapuihin. Noiden juhlien tunnelmaa ja elämyksellisyyttä ei pidä lainkaan väheksymän, sitäpaitsi ne ovat kaikkien kukkaron ulottuvilla, laatikollisen rapuja kun saa (reilusti) alta kahdenkympin.

Silti olen haaveillut kotimaisista tuoreista ravuista. Että kerran pääsisi käsittelemään, maistamaan ja juhlimaan noiden veijarien kanssa (tai ehkä paremminkin kustannuksella). Hintaviahan nuo pirulaiset ovat, vaikka niitä saa kyllä nykyään tilattua kauppoihinkin. Mulla kun ei ole ollut ketään ravustaja-ystävää, jolta olisin saanut hommattua saksiniekkoja.



Peräedellä-Juhan, näiden vähäjärvisten lakeuksien armoitetumman kalamiehen kanssa asiasta on ollut monesti juttua ja nyt vihdoin ajoituksemme menivät yhteen. Mitään ei luvannut, mutta 88 rapua meille sitten tuli eräänä torstai-iltana. Ja käsittelyohjeet.


Maitotyttö oli aivan tohkeissaan uusista lemmmikeistämme, eikä epäröinyt tutkia rapuja kun olin näyttänyt kuinka niitä käsitellään ja nostetaan. Saksien puolelta ei kannata mennä sörkkimään, saksessa on takertuva väkänen, jonka sormesta irrottaminen saa kyllä aikaan reiän. Kohta meillä oli tupa täynnä pieniä likkoja ihmettelemässä miltä se rapu näyttää, nimiäkin piti tietysti keksiä. Maitotyttö otti pienessä märällä sanomalehdellä ja lehdillä sisustetussa laatikossa yhden mukaansa mummolaankin. Se oli juuri se samainen, jonka nähtyään Urho13v kysyi, että eikös  rapu ookkin seuraeläin (itse asiassa rapu on erakko). Siinä vaiheessa aloin epäillä onnistuukohan suunnittelemani rapujen keittopuuhat lainkaan.

Kuvassa Scooda Loo, Auts ja joku niiden kaveri
Perjantaina suihkuttelin ravut viileällä vedellä yksitellen (tämän olisi voinut varmasti tehdä huuhtelemalla koko konkkaronkka muutamalla huuhteluveden vaihdolla myös kimpassa), ja ovat ne melko terhakoita tapauksia, viileä vesi niitä selvästi virkisti. Lopuksi laitoin Juhan ohjeiden mukaan ravut kädenlämpöiseen veteen. En ole varma tehdäänkö tämä siksi, etteivät kylmät ravut jäähdytä keitinvettä vai yksinkertaisesti siksi, että lämmin vesi selvästi lamauttaa ja rauhoittaa ja ne oli helppo nostaa poreilevaan kattilaan. Mulla oli rapujen suuren määrän takia 2 isoa kattilaa, toisessa 6 litraa, toisessa reilu 4 litraa vettä kiehumassa. Nostelin ravut reippaasti kiehuvaan veteen n. 10 ravun erissä  ja pidin huolen, että ne painuivat kokonaan uppeluksiin. Odotin, että vesi kiehuu varmasti ennen seuraavan erän lisäystä. Kun ravut olivat kaikki kattilassa kiehutin niitä n. 5 min. Punainen väri vaihtuu aika nopeasti, mutta ravun tietää olevan kypsä kun takaruumiin taipuisan pyrstökilven ja keskiruumiin selkäpanssarin väliin ilmestyy muutaman millin rako.

Ravunkeittoliemeen sain Juhalta hyvin samanlaisen ohjeen kuin netistä kaivamani Heikki Tavelan ohje, josta tiesi vinkata taas Hopian Anu. 

Aloita rapujen valmistus edellisenä päivänä.


Kotimaisten rapujen keitto-ohje Heikki Tavelan malliin
Varaa 12-15 rapua pääruoaksi per henkilö.
Vettä 10-15 litraa per 100 rapua, rapujen koosta riippuen

ohje 10 litralle vettä (tällä kertaa 88 ravulle):

10 l vettä
400 g karkeaa merisuolaa (n. 20 ruokalusikallista)
10 palasokeria 
0,5 l kotimaista lageria (tässä Saimaan juomatehdas)
3x2 nippua (kruunu)tilliä

Kuumenn vesi kiehuvaksi, lisää merisuola, palasokeri ja olut. Sido 2 tillinippua kimpuksi, vaikka kaksinkerroin, niin se mahtuu hyvin kattilaan ja saat sen nostettua pois. Lisää siis tilli ja anna kiehua 5 min.

Poista tilli.

Lisää ravut max 10 kpl erissä ja varmista, että vesi kiehuu ennen uutta erää. Kun kaikki ravut ovat kattilassa lisää uusi tillikimppu ja anna rapujen kiehua vielä n. 5- 7 min. Rapu on kypsä kun sen pyrstöpanssari irtoaa kiinnityskohdastaan selkäpanssaristaan parin millin verran.

Rapujen käsittelyssä hygienia on erittäin tärkeää. Ravut on jäähdytettävä omassa liemessään mahdollisimman nopeasti, noin tunnissa. Vaihda veteen vielä kerran uusi tilli ja laita kattila sitten kylmään veteen vaikka keittiön pesualtaaseen vaihtaen veden aina sen lämmettyä. Kattilaan voi laittaa myös puhtaisiin muovipusseihin käärittyjä kylmäkalleja. 

Laita jäähtyneet ravut liemineen jääkaappiin. Poista tilli, koska se limaantuu nopeasti vedessä. Ravut ovat parhaillaan seuraavana päivänä valmistuksesta.


Rapujen tarjoilu

Nosta ravut pihdeillä liemestä ja asettele vadeille kauniisti tillien kera. Varaa rapuleipien tekoa varten paahtoleipää (tykkään, että pöydän vieressä on pari paahdinta, niin leipä on aina tuoreeltaan paahtimesta), voita, silputtua tilliä ja sitruunalohkoja. Tällä kertaa pöydässä oli myös majoneesia (Hellman's luomumajoneesi oli erittäin hyvää) ja se nousikin kaikkien suosikiksi rapujen ja leivän väliin. Laivalla olen oppinut myös ruotsalaisen tavan tarjota juustonsiivuja rapujen kera, alunperin se on kai kuminajuustoa, meillä Port Salut.

Juomaksi sopii erityisesti vesi, kivennäisvesi olut tai kylmä valkoviini (meillä chablis) ja jääkylmää snapsia jääkylmistä snapsilaseista pitää olla myös. Tykkään kaadella semmosia puolikkaita 2 cl napseja, on helppo juoda. Meillä oli tällä kertaa sitruunavodkaa. Taisin juoda 4 kun maistui niin hyvältä leipien kanssa, enkäpä muista pitkään aikaan, että olisi viina noin keveästi humpsahtanut päähän. Ehkä se oli se ravunsyöntitunnelma.

Meillä on aina syöty ravut pääruuaksi, mutta kun määrä oli epävarmaa, niin tällä kertaa aloitimme ravuilla ja siirryimme sitten pihvin kautta omenaiseen jälkiruokaan. Menun löydät edellisestä postauksestani.


Kattauksessa on usein teemana punainen ja valkoinen. Varaa paljon lautasliinoja ja kullekin syöjälle myös vesikuppi, sitruunansiivulla tai mustaherukanlehdellä. Rapuveitsi on hyvä olemassa, siinä olevan reiän avulla on näppärä katkaista saksien kärjet ja muutenkin se soveltuu tietenkin erikoistyökaluna parhaiten tehtävään, eli rapulihojen irroitukseen.

Sotkua, maiskuttelua, ryystöä ja snapsilauluja, sellaistakin on rapujuhlat. Ravustuskausi jatkuu vielä koko lokakuun, joten vielä ehtii  hyvinkin rapujuhlat pitää. Kalenterit esille ja kaverit kylään!



torstai 28. syyskuuta 2017

INSPIROIDU KURPITSARESEPTEISTÄ


Mulla on ollu varsinainen sesonkisyksy. Oon saanu miettiä ja testailla ja viimeistellä reseptejä Mtv3 Makuja-ohjelmaan, K-Ruoka -sivustolle ja Lännen Median maakuntalehdissä julkaistuihin ruokasivuihin sesongin puhuttelevimmista raaka-aineista (puhuuko punajuuri sullekin?). Kiirettäkin pitää, mutta stressi on pelkkää positiivisuutta kun saa miettiä reseptirepertuaaria kukkakaalesta, punajuuresta, omenasta tai kurpitsasta.

Kurpitsa on päivän sana tänään, toivottavasti saat käsiisi yhden sanomalehdistä (Aamulehti, Satakunnan Kansa, Lapin Kansa, Kainuun Sanomat ja Pohjolan SanomatIlkka ja Pohjalainen sekä Turun Sanomat, Kaleva, Keskipohjanmaa, Hämeen Sanomat ja Forssan Lehti). Kurpitsareseptit on teille tehty, hyvät lukijat.

Syksyn yksi mukanaan tuomista ruoka-iloista on tuoksuvien ja mausteisten patojen palaaminen pöytään. Chilipata on monipuolisuudessaan yksi suosikki, sitä kun voi haarukoida sellaisenaan, keittää riisin kaveriksi tai täyttää tortillat. Kurpitsa sopii chilin raaka-aineeksi täydellisesti.


Jos kurpitsachili hautuu padassa vähän niinkuin omia aikojaan, niin kurpitsagnocchit vaativat enemmän näpräilyä. Eivät ne vaikeita ole, eikä edes aikaa vieviä, täytyy vaan muistaa pari seikkaa. Käytä jauhoja tarpeeksi, että saat gnoccit muotoiltua, mutta kuitenkin mahdollisimman vähän, etteivät ne muutu liian koviksi. Armahtaa voi myös gnocchien muotoilussa. Perinteisesti niitä painetaan vasten haarukkaa, että saadaan kivat, kastiketta kannattelevat raidat, tai painetaan sormella pieni kuppimainen kolo pyöreämpään muotoon. Samalta ne kuitenkin maistuvat tappimaisiksi muotoiltuna. Tämä tyyli on osoittaunut omassa keittiössä toimivimmaksi. Ja tärkeää on myös rapsakka, voinen paistopinta. Oikein maalaiskeittiögurmeeta tämä annos!


Kurpitsa toimii hienosti paahdettuna lisäkkeenä ja salaatissa. Suolaisen ja makean yhdistelmä toimii. Omenasiirapin keittelin kastikkeeksi, vaikka siirappi voi olla hiukan väärä nimi, sokeria en siihen malttanut lisätä, kun omasta omenamehusta keittelin.


Loppuun vielä muistutus leivistä parhaimmasta ja helpoimmasta, pataleivästä. Koska aiheessa ollaan, niin nimenomaan kurpitsaleivästä.



Nyt vaan kurpitsan kimppuun. Muista ottaa siemenet talteen! Ihan paras naposteltava paahdettuna ja maustettuna.

Ja kaikki reseptit löytyvät ylempänä luetelluista sanomalehdistä tänään torstaina, 28.9.


sunnuntai 24. syyskuuta 2017

KULTAHÄÄPÄIVÄN MENU


Onnea äiti, onnea isä! Tuossa astelette vastavihittynä avioparina alas Kauhavan kirkon portaita 27.8.1967. 

Häät pidettiin äitini kotona Kauhavan Oravassa, kotitalossa, jonne oli tietenkin kutsuttu kaikki Oravalaiset ja Kortesjärveläisiä ja isäni sukua Ylikylästä. Ei mitkään tanssihäät, tarjoiluna perinteiset kahvit voileipineen ja oikein kaupasta tilatulla täytekakulla. Jälkiruokana oli aprikoosikiisseli. Hauska juttu häistä, jota olen kuullut kerrottavan  läpi elämäni, oli se kun Nyyssölän Urho (Urho ja Aune olivat Oravassa asunut hiukan yksinkertainen pariskunta, Aune oli suuren suuri naisihminen, Urho pieni kyttyräselkäinen mies) korvasi vanhempieni hääkakun. Korvaamisella tarkoitetaan Suomi-Orava -sanastossa  ensimmäisen palan leikkaamista kakusta. Että siinä meni sekin hääperinne.

Yksi vanhempieni saamista häälahjoista oli muuten lähes 700 -sivuinen A4 kokoinen Suuri keittokirja, kirja jonka reseptien selailu ja mustavalkoisten kuvien katselu oli suurta huviani lapsuudessa ja nuoruudessa. Enpä ollut tullut ajatelleeksi, että niinhän se oli, selasin sitä keittokirjaa yhä uudestaan ja uudestaan jo lapsena.

Vanhemmillani on siis 4 lasta ja 7 lastenlasta välillä 3-14v. He (ja meistä lapsista mukana olleet) ovat avioliittonsa aikana  asuneet ja työskennelleet 5 maassa (Sveitsi, Saudi Arabia, Kenia, Bangladesh ja Suomi) Suomessa olemma asuneet 4 paikkakunnalla (Kokkola, Kortesjärvi, Kauhava, Seinäjoki). Meillä lapsilla on ollut hyvä ja kannustava koti, vaikka minä ja Nikoveljeni olemme asuneet myös muusta perheestä erillä eriaikoina kouluasioiden takia. Lomailtu on aina perheenä. Muistan erityisesti auto-telttareissut ja 2 viikon Itävallan laskettelumatkat. 

Taloa eivät vanhempani koskaan rakentaneet eikä meillä ole kesämökkiäkään, mutta lapsuuden muistojen auto, ensimmäisen tipparellun jälkeen, on farmarivolvo, ensin viininpunainen ja sitten vaaleansininen. Tiedättekö, kaksi lasta istui takapenkillä ja kaksi siellä peräloosterissa selkä menosuuntaan. Ekassa volvossa ei ollut edes radiota (eikä isällä suomalaista ajokorttia) ja kaikki automatkat me lauloimme päivän iskelmiä ja lastenlauluja, ihan kurkkukipeänä. Siis me lapset. Äitini ja isäni; no, laulu ei oo niitten juttu. Paitsi nyt lapsenlapsien kanssa olen kuullut jopa isäni laulavan bä, bä, vita lamm. Älkää kysykö miksi repertuaarin ainoa laulu on ruotsinkielinen?

Täydellisen perheidylliin kuuluvaa koiraa ei varsinaisesti ollut paitsi hetki aikaa isän harmaa pystykorva Viri, joka sittemmin muutti mummolaan ja yhden kesän verran siskolleni hankittu faaraokoira Caius, joka vietiin takaisin kasvattajalle minun ollessani interreilillä josta seikasta tunnen huonoa omatuntoa.

Jokaisen avioliiton tarina on varmasti omanlaisensa, jokainen pariskunnana puolikas täydentää toistaan omalla laillaan. Äitini ja isäni ovat tahtoneet olla yhdessä 50 vuotta ja osoittaneet, että se on mahdollista. Me lapset voimme vain olla kiitollisia siitä, että meillä on ollut satumainen onni syntyä rakastavaan kotiin.

Ja meluisaan; paljon huutoa ja naispuolisten kiroilua, mutta myös paljon rakkautta.



Me juhlimme kultahääpäivää perheen parissa eilen,  hiukan myöhässä kun saimme kaikki lapset perheinemme sovitettua kalenterit yhteen (IsoHoo joutui jo töihin). 
Minä vastasin menusta ja sain kuin sainkin hommattua meille peräedellä- Juhalta, tuolta armoitetulta kala-ja kokkausmieheltä erän rapuja (88 kpl, tarkalleen). Menusta ja oganisoinnista vastaaminen tarkoitti, että perjantai-illalla kello kuuden jälkeen haahuilin cittarissa ja muutin kuin vaihtolämpöinen sunnitelma A:sta B:hen, C:hen...no te kyllä tiedätte aakkosten järjestyksen!

Yksinkertaisella mentiin, joten ajattelin, että hiilillä grillatut sisäfilepihvit maustevoilla ja uuniperunalla maistuvat kaikille, ja kylkeen paahdettu tomaatti-broccoliinisalaatti. Jälkiruuaksi omena-kaurapaistos.

Perjantain viimeiset tunnit ensin suihkuttelin ja sitten keittelin kotona rapuja. Lapset ottivat ravut vastaan ihan melkein perheenjäseniksi. Maitotyttö esitteli kavereilleen ja antoi ravuille nimiä. Urho paljasti peruskoulun ala-asteella kertyneet biologian tietonsa muistelemalla, että eikös ravut olekin seura-eläimiä?

Lauantaina puoli kahdentoista maissa sain meille sisaruksistani ja kälystä apujoukot kokkailemaan, joten selvisimme urakasta suunnilleen aikataulussa. 

Omenat, persiljat ja salaatit haettiin omalta kasvimaalta. Kaiken sen kuhinan sekaan keittiöön saapui myös perhetuttumme astianpesukoneen korjaaja, joka korjasikin koneen ilman mitään osanvaihtoja, edellisen korjaajan arvio oli 420€. Laitoin sitten vielä siirtämään Bastard-grillini mummolaan veljeni kanssa :). Tämä on organisointia, jos mikä.



Ruokapöytä oli katettu mummolaan, meitä syöjiä oli siis 9 aikuista ja 7 lasta. Äitini ja isäni yllättivät meidät pukemalla itsensä hääpäivän asuihin, isäni tietysti look alike, mutta äitini käsittämättömästi vanhaan hääpukuunsa, joka edelleen istui äidilleni kuin valettu. Pukuun kuului myös samettipitsinen hupputakki, tuo pitsi oli päässyt kellastumaan ja äitini joitakin vuosia sitten pesi sen, jolloin samettiset pitsiosuudet yksinkertaisesti sulivat pois. Puvun laadukkaasta kankaasta valmisti tien toisella puolen äitini kotoa asuva äitini täti, jota Räätärin Astreaksi kutsuttiin. Astrean mies oli myös räätäri ammatiltaan ja olipa muuten pappani veli ja siis Astrea mummani sisko. Astrea syntyi viime vuosisadan alussa Astrid nimisessä laivassa matkalla Amerikasta  takaisin Suomeen ja nimettiin siksi laivan mukaan Astridiksi. Joka oravalaisen suussa kääntyy tietenkin Astreaksi. Hauska sattuma tässäkin, että siskoni toi Turusta mukanaan alivuokralaisensa, englantilaisen vaihto-opiskelija Rosien, jotta hän pääsisi tutustumaan "tavalliseen" suomalaiseen perhe-elämään. Rosie on kotoisin South Hamptonista, satamakaupungista, jonne tuo Astrid laiva juurikin seilasi!



Ilman mitään siksakkeja ommeltu hääpuku ei ole tippaakaan rispaantunut, vaikka äidin ikätoveri Oravasta on itse asiassa kaksi kertaa lainannut pukua äidiltäni omiin häihinsä.

Nuo Oravalaiset ovat aika velikultia! Myös tällä hetkellä elokuvissa pyörivä Ikitie-elokuva kertoo erään oravalaisen tarinan.

Luen itseni oravalaiseksi.

Ja se menu meni näin



Kultahääpäivämenu

Kotimaiset ravut 
paahtoleipä, voi, majoneesi, sitruuna, tilli, port salut- juustosiivut
xxx
Hiilillä grillattu naudan sisäfilepihvi, persilja-valkosipulimaustevoi, uuniperuna
paahdettu broccoliini-tomaattisalaatti
xxx
omena-kaurapaistos, vaniljakastike



Alkuun joimme maljat Möet&Chandonia, rapujen kanssa tarjolla Chablis Premier Cru  ja jääkylmät sitruunasnapsit. Pihvien kanssa nautimme Riojalaisista punaviineistä (Montecillo ja Campo Viejo Reserva)

Jälkkärin kanssa kahvia, mutteripannusta tai suodattimella, valinnan mukaan

Lapsten kanssa vähän teimme erikoisjärjestelyitä alkuruuan suhteen ja heille oli tarjolla katkarapurengas, paneroituja ravunpyrstöjä, herneenpalkoja ja porkkanatikkuja + puolen tunnin vapaa liikkuvuus, että me aikuiset saimme ravut syötyä.

Onnea vielä ja kestävää rakkautta!



keskiviikko 13. syyskuuta 2017

OMENA JA CHEDDAR NE YHTEEN SOPPII...


Kaupallinen yhteistyö K-ruoka: Omenainen cheddar-kanaleipä


Kaksi omenapuutani ovet tehneet tänä vuonna ennätyksellisen sadon. Oksat viistävät maata hedelmien painon alla. Toinen taitaa olla punainen kaneli ja toinen on pieni ja vihreä ja hapokas, muistaakseni antonovka. Jostain syystä luomut omenani ovat nyt erityisen rupisia, ehkä 1/3 sadosta on nättiä. Mutta siitäkin olen tehnyt jo vaikka ja mitä.

Kotimaisista omenalajikkeista oma suursuosikkini on kuitenkin valkea kuulas, se on aika kookas, hyvänmakuinen ja kiinteä omena, ehdottoman hyvä niin ruuanlaittoon kuin vaan rouskutettavaksi sellaisenaan. Tekisi mieli laittaa vielä yksi puu…


Onneksi kotimaisia omenia, sitä valkeaa kuulastakin, saa hyvin myös K-kaupoista ja, totta kai, valitsenkin tähän aikaan ostettavaksi juuri niitä omenatorilta. Niissä on jotenkin aivan se oma omenainen, kylmän raikas tuoksu joka kuuluu osana suomalaiseen syksyyn.

Perinteiset omenareseptit on pakko kahlata läpi joka vuosi. Just se tutun turvallinen uunipellille tehtävä omenapiirakka, se mitä mummolassakin aina tehtiin. Omenasose sellaisella veivattavalla soseuttajalla. Ja uuniomenat, siinä vasta erinomainen jälkiruoka, ehkä yksi kaikkien aikojen suosikeistani. Haaveilen myös siitä päivästä, kun mulla on tarpeeksi omenia tuoremehuasemalle vietäväksi, omenatuoremehua meillä on nimittäin lähes aina kaapissa ja se on Maitotytön suosikki.

Tänä vuonna olen kunnostautunut myös suolaisissa omena ruuissa. Omenalle ovat nimittäin oivallisia kumppaneita myös vaikka possu, kana, dijon-sinappi, timjami ja curry ja tietenkin juustot. Mulla on vieläkin to do-listalla amerikkalaisten herkku, cheddar-omena-piirakka; jospa saisin tänä syksynä sitä kokeiltua. Se on kuitenkin makea herkku, joten ajattelin tuunata tuhdin grillileivän hapokkaalla omenalla ja aromikkaalla cheddarilla. Kun kaapissa oli vielä grillikanan tähteet, syntyi leipä melkein itsestään.

Salaatin kanssa kelpo lounas tai kevyt illallinen. Urho13v antoi erikoismaininnan hyvin grillatusta leivästä.




OMENAINEN CHEDDAR-KANALEIPÄ
1:lle

2 siivua maalaisleipää
100 g kypsää broileria
1 rkl Pirkka meijerivoita
1/2 omena (valkea kuulas)
50 g cheddaria
1 rkl sitruunamehua
muutama salaatinlehti
1 tl omenaviinietikkaa
2 tl öljyä
suolaa ja mustapippuria

Voitele leipäsiivut ulkopinnoilta voilla. 
Viipaloi broileri. Suolaa ja pippuroi
Poista omenasta kota ja leikkaa omena renkaiksi. Älä kuori. Purista päälle sitruunaa.
Siivuta cheddar.
Revi salaatinlehdet ja mausta ne pyörittämällä viinietikan ja öljyn sekoituksessa.
Laita leipäsiivulle ensin salaatti, broilerinliha, omenarenkaat, juustosiivut ja viimeiseksi toinen leipäsiivu kanneksi. Grillaa voileipägrillissä tai parilapannulla painon alla (esim.toinen pannu) kunnes juusto sulaa.


K-Ruokasivustolla kannattaa käydä kurkkimassa myös parhaat omenareseptit, sekä uudet että perinteiset. Minäpä aioin tehdä ainakin omenarahkaa!


EDIT: Beach house kitchenin Heli herkuttelee, omenaranskalaisilla! Saatan tehdä jopa ennen omenarahkaa...

Kaupallisessa yhteistyössä K-Ruoka

torstai 7. syyskuuta 2017

OMENAKEITTO JA PARI MUUTA


Kotimaisessa omenassa maistuu ihanasti syksy. Ja tuoksuu, varsinkin tuoksuu. Nyt siis omenoiden kimppuun, koska nyt on sesonki!

Olin pari yötä juuri Aarhusissa ja hotellin aamupala oli paras vuosiin. Ilahduttavaa olivat esimerkiksi kolme isoa rottinkikoria täynnä sadon omenia, kaikki eri lajiketta. Tartteeko se aina olla sitä ananasta, jota ainakin hotellit Suomessa tarjoaa ympärivuotisesti?

Omenaan kannattaa suhtautua ennakkoluulottomasti. Ootko ajatellut, että siitä valmistuu hyvä suolaisen makea keitto, hiukan samaan tapaan kuin bataatista. Ja mikä väri!


Kokeilin vähän muutakin suolaista omenasta. Possun kanssa se on oikein pätevä yhdistelmä. Syksyinen pataherkku possun niskasta, omenasta ja kaalista maustuu, tuoksuu ja täyttää. 



Eikä ole muuten hullumpi tuo omppu kanankaan kanssa. Omena pitää kanan mehevänä ja mausteeksi riittää yksinkertainen yrtti.
 


Sokerina pohjalla, makeana lopetuksena ja onneksi sinne toiseen vatsaan eli jälkiruokamasuun menevänä vielä omenapiirakka. Sellanen ylihyvä omenapiirakka. Jos mä sanon yhden sanan, ymmärrätte kyllä: suolakinuski. SUOLAKINUSKI! Aaaaaah...

Nämä reseptit on tänään torstaina taas  teitä varten Lännen Median maakuntalehdissä. Toivottavasti lehteä selatessa katse pysähtyy kirkkaankeltaisen keiton kuvaan, herättää kiinnostuksen ja saa pysähtymään aukeaman ääreen. Elämän pikku päätöksiä; viikonloppuna paistuu uunissa muuten omenapiirakka suolakinuskilla!

Ihanaa syksyä kaikille!