About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

tiistai 13. joulukuuta 2016

No onkos tullut kesä?


Tuli vaan mieleen, kun suomalainen tunnistaa äkkiseltään kuvan keiton varmaan kesäkeitoksi. Kesä ei ole kuitenkaan palannut, ainakaan flunssakauden perusteella. Onneksi oma perhe alkaa olla jo terveen kirjoissa. 

Jos olo on flunssainen ja olet valmis kokeilemaan kaikki lievittävät keinot, niin tässä se, minkä nimiin vannotaan aika monessa maassa eli kanakeitto, jota juutalaiseksi penisilliiniksikin kutsutaan.


Tässä versiossa kanakeittoon tuo lisäraikkautta inkivääri ja fenkoli, täyteläisen liemen salaisuus on valkosipulituorejuusto.

Jos haluat harrastaa ruuanlaittoa, keitteleppä liemi kokonaisesta kanasta (josta saa tietysti lihatkin kaupan päälle). Mikäli taas on kyse pelkistetystä ruuanlaitosta arkipäivänä joulun herkkuja odotellessa, voit aivan hyvin käyttää tähteeksi jäänyttä broiskua tai keittää nopsaan pari rintafilettä. Sitäkään lientä ei kannata pois heittää.

Tämä muuten maistuu oikein hyvin ja sattuneesta syystä ehkä vielä paremmin, ellet ole flunssan kourissa!

Reseptini löytyy Apetinan-sivuilta (suora linkki). Iik, suomenkielisessä reseptissä näyttää lukevan, että Apetina-palaa... no englantilaisessa ei. Kyllä minä tähän käytin paketin Apetina valkosipuli& yrtit tuorejuustoa. Laitetaanpas korjauspyyntö.

Josta aasinsillan kautta päästään siihen, että  tiesitkö kanakeiton parantavan flunssan lisäksi myös särkyneen sydämen?

Siinä sulla kolme hyvää syytä herkutella kana-nuudelikeitolla:
#flunssa
#särkynyt sydän
#hyvä maku



Mistäs maailmankirjallisuuden klassikosta on muuten seuraava lainaus:

"And Tom brought him chicken soup until he wanted to kill him. The lore has not died out of the world, and you will still find people who believe that soup will cure any hurt or illness and is no bad thing to have for the funeral either." ?

Yhteistyössä Apetina.com

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

NIIN ONNISTUNUT JOULUBROILERI


Juu, tiedän, että pitäisi osata olla nöyrä ja vaatimaton. Mutta kun kaikki loksahtaa kohdalleen, niin onhan se hankalaa. Tulee sanottua niin onnistunut tai maailman paras tai yksinkertaisesti vain ihanaa. Sillä ihanaa tästä joulubroilerista tuli, sopivasti osana Atrian kanssa yhteistyössä toteuttamaani kampanjaa, jossa keksittiin hyviä reseptejä Atrian Perhetilan Joulubroilerille ja Bravuuri Paistovalmis Porkkanalaatikolle.


Joulubroileri on tavallista mehevämpi  ja isokokoisempi, n. 1,7 kg broileri, joka on valmiksi maustettu jouluisaksi mm. hunajalla, valkosipulilla, inkiväärillä, chilillä, kanelilla ja persiljalla. Varmistaakseni mehevyyden, pistin broilerin sisälle hiukan appelsiini- ja sitruunalohkoja ja päälle vielä pekonipeiton. Broilerista tuli uskomattoman mehukas ja ennenkaikkea maukas, rintalihoissakin oli jokaisessa suupalassa selkeästi makua, se kun jää helposti melko mauttomaksi.


Lisukkeeksi viimeisen puolen tunnin ajaksi lisäsin vuokaan halkaistuja mandariineja, joista sitten syötäessä sai puristaa kastikkeeksi broilerin pinnalle. Muita kastikkeita tämä ruoka ei kaivannut. Samalla heitin uunivuokaan persimonilohkot. Tämä oli ensimmäinen kerta kun kuumensin elikkä paistoin persimonia taikka söin sitä suolaisen ruuan kanssa. Ja se on siinä osassa aivan loistava! Kokeilkaa vaikka!



Bravuuri Paistovalmis Porkkanalaatikko olisi varmasti maistunut ihan sellaisenaan, laatikoksi paistettuna, mutta eihän sitäkään malttanut olla tuunaamatta. Tein siitä porkkanaohraton, karamellisoin pintaan vielä porkkanakuutioita ja murustelin sekaan broilerin pekonipeiton. Soitin PikkuveliNuutin perheineen maisteille ja kaikki liputimme kokonaisuuden puolesta. Niin onnistunut!


PORKKANAOHRATTO
4:lle ja lapsille
laktoositon
gluteenittoman version voit valmistaa tattarisuurimoista
Valmistusaika: 30 min

1 sipuli
3 rkl laktoositonta voita
4 dl rikottuja ohrasuurimoita
12 dl kasvislientä
1 Bravuuri Paistovalmis Porkkanalaatikko
2 dl raastettua parmesaania (sopii myös laktoosi-intolerantikoille)
2 porkkanaa
1 dl tuoretta korianteria, lehtipersiljaa tai molempia
150 g kypsää rapeaa pekonia murustettuna

Sulata laakeassa kasarissa 1 rkl voita ja kuullota hienonnettua sipulia miedolla lämmöllä n. 5 min. Lisää ohra ja anna hiukkan kuullottua. Lisää mukaan kuumennettu kasvisliemi ja anna kiehua hiljalleen välillä sekoittaen n. 20 min.

Pilko sillä välin porkkanat näteiksi1cm x 1cm kuutioiksi. Sulata rkl voita paistinpannulla ja paista porkkanapaloja keskilämmöllä kunnes kauniisti karamellisoituneita. 

Leikkaa Porkkanalaatikko-pussi auki ja purista sisältö ohraton joukkoon. Anna kypsyä vielä 5-10 min. Kääntele lopuksi mukaan pekonimurut parmesaani ja viimeinen ruokalusikallinen voita. Tarkista vielä suola, itse en lisännyt sitä. Kaada laakeaan, lämmitettyyn tarjoiluastiaan ja ripottele päälle karamellisoituneet porkkanakuutiot ja yrtit.


Kinkunkaihtajille tämä on kyllä hieno vaikka joulupöytään, saatikka pikkujoulupöytään. Ja muuten huomattavasti kalkkunaa helpompi valmistaa  meheväksi.





HEDELMISTÄ INNOSTUNUT JOULUBROILERI
laktoositon ja gluteeniton 
4.lle
Valmistusaika: 1h 35 min.

170 g pekonia
1 appelsiini
1 sitruuna
5 mandariinia 
3 persimonia

Laita uuni kuumenamaan 200 asteeseen (kiertoilma).Leikkaa sitruuna ja appelsiini lohkoihin ja laita niin monta kuin mahdollista (n. puolet) kanan vatsaonteloon.  Loput voit laittaa uunivuokaan. Kierrä puuvillanauha siipien kohdalta ympäri, niin siivet eivät pääse palamaan.Aseta broileri uunivuokaan ja peittele se pekoniviipaleilla. Nosta lintu uuniin ja laske lämpötila 180 asteeseen. Paista tunti.

Halkaise mandariinit. Poista persimoneista kannat ja lohko ne.

Ota broileri tunnin kulutta uunista. Pekonipeiton pitäisi olla nyt rapsakka ja voit ottaa sen pois, että broilerin nahkakin saa rapeutta. Pekonin voit käyttää porkkanaohrattoon, tai tarjota broilerin rinnalla. Laita uunivuokaan mandariinit ja persimonit ja paista vielä 1/2 h.

Nosta broileri uunista vetäytymään hetkeksi folion alle. 

Nosta kokonaisena tarjolle. Tarjoile porkkanaohraton ja hedelmien kera.



Extra-bonuksena muuten keittiössä leijailivat ihanat  paahtuneiden sitrusten tuoksut. 

Sellainen oli hedelmistä innostunut, onnistunut Joulubroileri. Ja jos tässä tulikin teille vähän kehuttua, niin ruokapöydässä mun ei tarvinnut sitä tämän kokonaisuuden kohdalla tehdä. Muut syöjät hoitivat sen osion.



Reseptit jouluun myös Atrian Joulu-sivuilta
Yhteistyössä Atria

lauantai 10. joulukuuta 2016

VIIKKOMENU 50


Justiin lapset tuolla laskivat, että 14 yötä jouluun!

Minäkin lasken!

Luvassa vähän spesiaalia tällä viikolla, sillä sunnuntaina rakennetaan syömisen sijaan piparkakkutaloa.

Lampaan kohdalla näköjään lipsahdin periaatteestani "arkiruokaa ennen joulua".

Ei haittaa! Lasken päiviä aattoon!



MAANANTAI : PIIMÄVELLI

Joulu on perinteiden aikaa. Piimävellin aikaa. (Oikeasti ei mitenkään erityisesti, kunhan nyt kuulosti hyvältä!)


TIISTAI: BRATWURSTIPELTI

Makkarapelti on juuri omiaan joulunaluksen kiirepäiviin. Makkaraksi kelpaa kaikki (makkarat). Oman maun mukaan. Testaa samalla joulusinapit!


KESKIVIIKO: LOHI-KEDGEREE

Ideaali tilanne lohi-kedgereen suhteen olis, että lohiaterialta on jääny tähteitä, vaikka uunilohta. Voit kyllä ostaa pienen palan savulohtakin. Mä kans aina syön lohta. Paitsi ravintolassa en suostu sitä tilaamaan. Koska kotona aina lohta.


TORSTAI: MAKAROONILAATIKKO

Arkiruokien kunkku ei esittelyjä kaipaa. Maistuu aina ja kaikille. Miten se voi ollakaan niin hempskatin hyvää!



PERJANTAI: PAISTETTU RIISI

Onneksi olkoon lukijat, jotka ootte löytäny Fried rice -reseptini. Ja aika moni on, taitaa olla yksi mun kaikkien aikojen luetuimpia reseptejä. Parhaimmillaan parasta, pahimmillaan hirveä mössö. Tällä reseptillä siis ensimmäinen.



LAUANTAI: LAMMASTA JA JOULUINEN MAUSTEVOI

Tämä jouluvoi on maailman kaunein. Myös maailman paras. Vaikka just lampaan päällä.



SUNNUNTAI: PIPARKAKKUTALON RAKENNUS

Piparkakkutalon rakennusta on ilmassa. Tämä ihana linnahökötys tehtiin aikoinaan Urhon piirustuksien mukaan (not). Koska siinä pikeerit valuu ja seinät on vinksin vonksin, olkoon se suurena rohkaisuna sinulle tavallinen piparinleipoja. Joo, tiedetään. Ne piparitaiteilijat on erikseen. Tyydyn ihailemaan....

Jonsei ollut tämä linna parhaimpina aikoinaankaan loistava, niin aika karun kohtalon se lopulta koki. Kuka muistaa vielä puolisurullisen joulutarinan?




Perinteistä aloitettiin ja niihin päädytään. Kaneliässät kuuluu jouluun. Ne niin kuuluu!

Ei aina kaikkein helpoimpia leivottavia. Mutta joskus pitää vähän kärsiä.




VIIKON XTRA: BERGÖN TYRNILEIPÄ

Viikon xtra on sekin leivottavaa, koska tämän saaristolaisleivän ohje on jaettava. Bergö on saaren nimi tuossa Vaasan edustalla ja tämä resepti on saatu bergöläiseltä limpunpaistajalta.

Nyt varmaan pitäis alkaa suunnitella joulukortteja seuraavaksi. Joulunhommista muuten voin ruksia tähän mennessä:

x Jouluvalot (ja nekin laittoi IsoHoo)
x Joulukalenterit
x Joulupukin kirje (ja sen kirjoitti Maitotyttö)

...että melkein kaikki tehty....



perjantai 9. joulukuuta 2016

SENHORA LAILAN KANELINEN SALAATTI



Ja jos siinä on kanelia, se sopii jouluun, vai mitä?

No tässä salaatissa sitä on. Itseasiassa söin tätä hurmaava salaattia ensimmäisen kerran viime kesänä, kun nyyttäri meiningillä kokoonnuttiin meidän terassille viettämään Baskimaan ihmeen, Josen läksiäisiä. Ruokaverstas työkaverini Laila tämän persoonallisen brasilialaisen salaatin loihti. Laila on asunut jonkun vuoden brasiliassa, joten taatusti omakohtaista kokemusta mauista löytyy. Tämä resepti on kadunkulmasta muutamalla eurolla ostetusta keittokirjasta ja nimeltään Salada de pêssego e amêndoa eli Salaatti persikalla ja mantelilla. makuyhdistelmä on aika valloittava, laadukkaat mantelit maistuvat salaatissa ihanalta, pitäisi enemmänkin käyttää.


alkuperäinen salaatti kesäkuulta Senhora Lailam valmistamana. Juusto on nätimpi lastuina muuten!
Vihdoin sain kauan kinuamani reseptin, ja ajattelin tehdä sitä iltakylään tuleville naapureille. Kaupassa ei tietenkään tähän aikaan ole persikoita ja ajattelin, että ne voisi korvata persimoneilla. Oli kumminkin älyttömän kovia, jätin kypsymään. Persimoni maistuu hyvältä vasta pehmeänä, nimittäin.

Eli ei persimonia. Muistin, että kotona oli pari mangoa. Kypsää. Raaka mango maistuu hirveältä.Sitä sitten.

Ei ollut gryeriäkään joten ostin Juustoportin Viinitarhurin juustoa.

Enkä muistanut appelsiinimehua mutta puristin sekoituksen mandariinista ja sitruunasta, kun niitä oli kotona. Laitan kaikki ainevaihtoehdot reseptiin. 

 


SENHORA LAILAN KANELINEN SALAATTI
 (4 annosta)

300 g pinaattia pesty ja kuivattu
8 suurta herkkusientä viipaleina
2,5 dl Gruyére (tai muuta vahvaa, kovaa juustoa) juustoa raasteena
2,5 dl tummia siemenettömiä rypäleitä
4 dl tuoreen persikan viipaleita (tai kypsää mangoa tai persimonia)
1 dl paahdettuja (esim. uunissa) manteleita (lohkottuja)

Kastike
2 dl majoneesia
1dl dl appelsiinimehutiivistettä
1 tl kanelia

Laita pinaatti kylmään laakeaan tarjoiluastiaan. Laita päälle sienet, juusto, persikanviipaleet, rypäleet ja paahdetut mantelit. Sekoita majoneesi, mehu ja kaneli. Tarjoile salaatin kanssa.


Kastike kannattaa tarjoilla erikseen. Toinen brasilialainen salaatinkastike kanelilla löytyy täältä, jos et piittaa niin majoneesista. 

Namis vaan!

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

YKSI JOULUMENU



Koko joulutohina on mulle enemmän kuin OK. Olen sellainen lehtien suurkuluttaja ja joulusesonki on erikoisnumeroiden kulta-aikaa. Mun on pakko päästä joka kauppareissulle lehtihyllylle katsomaan olisiko vielä lukemisen arvoisia. Kaikkiahan ei voi ostaa ja olenkin tullut aika ronkeliksi. Aika huikeaa on kyllä se, että yksi parhaista on K-Ruoka Joulu- lehti. Ja sen saa napata mukaan aivan ilmaiseksi.

Vaikka oma joulupöytäni on aattona varsin perinteinen, on ihana hifistellä aina jotakin uutta. Itse aattoaterian lisäksi joulukuussa löytyy päiviä, ennen ja jälkeen h-hetken, jolloin on kiva kokeilla muunlaisia jouluisia menuita. K-ruoka-lehti inspiroi sekä pieniä joulun twistaajia ja totaalisesti kinkkuun kyllästyneitä.

Unohdin kinkun ja laatikot ja kokosin jouluisen menun, jonka jälkeen jalka nousee vielä tonttupolkkaan!

Kasvikset kuuluvat joulusesonkiin. Laatikoita houkuttelevimpia tein niistä paahtamalla munakoisosta, bataatista ja perunasta kiekot, joiden päälle kasasin lempiherkkuja. Mätiä, smetanaa ja sipulia tulee aina löytymän joulupöydästäni ja siksi kasasin ne perunan kaveriksi, klassikko parihan tuo lienee. Makea bataatti tykkää kylmäsavustetusta porosta ja piparjuuresta. Munakoiso saa päälleen hummuksen, jossa kikherneistä yllättäen löytyy häivähdys joulun mausteita, kanelia ja kardemummaa.





JOULUISAT KASVISKIEKOT
6 kpl per laji

Leikkaa perunasta, bataatista ja munakoisosta  reilun sentin paksuisia kiekkoja (6 kpl/laji). Levitä uuninpellille, voitele öljyllä, suolaa ja pippuroi. Paista kypsiksi 200 asteessa.

Peruna
2 suurta Rosamundaa
1 tlk smetanaa
1 prk siianmätiä ( tai kalatiskiltä)
tilliä

Silppua sipuli ja sekoita mädin ja smetanan kanssa, jätä hiukan mätiä koristeeksi. Jaa mäti perunaviipaleille, koristele mädillä ja tillillä.

Bataatti
1 iso bataatti
6 viipaletta Pirkka Parhaat poron kylmäsavupaisti
6 pientä salaatinlehteä tai rucolaa
1 rasia piparjuurituorejuustoa

Levitä lusikallinen tuorejuustoa kullekkin poroleikkeelle ja kääri rullalla. Leikkaa rulla kahteen osaan. Aseta bataattiviipaleelle salaattia ja sen päälle  pororullan puolikkaat.

Munakoiso
1 munakoiso 
1 tlk kikherneitä
1 rkl tahinia
1 valkosipulinkynsi
2 rkl öljyä 
2 rkl vettä
1tl suolaa
1/2 tl kanelia
1/2 tl kardemummaa
1/2 dl  Pirkka granaattiomenan siemeniä

Valuta kikherneet ja soseuta ne valkosipulinkynnen ja tahini kanssa. lisää sitruunamehu, öljy ja vesi ja mausteet. Lusikoi munakoisoviipaleille. Koristele granaattiomenan siemenillä. 
Jouluhummusta jää tästä yli mutta pienempää annosta ei kannata tehdä.



Taisin luvata jalan nousevan polkkaan vielä aterian jälkeenkin. Lämminsavustettu lohi on tässä avainsana ja maistuu kaikille. Lohen viereen laitan paahdetut punakaalilohkot ja ylellisiä beluga-linssejä. Citymarketin palvelutiskiltä löytyy paikan päällä savustettu lohi ja kaikki muutkin herkulliset joulun kalat valmiina, jos sillien ja silakoiden laitto tai graavaaminen ei ole sun juttusi. Palvelutiskiä kannattaa muutenkin hyödyntää, sieltä saa ostettua juuri sopivan kokoisen palan tai määrän ja vielä vinkkien kera. Meillä käytetään hyväksi palvelutiskiä myös kinkun kanssa. Tänäkin vuonna olemme sopineet tuoreen kinkun noudon perjantaille. Ei tarvitse itse miettiä missä isoa kinkkua sulattaa ja varastoi, kun jääkaapin tilat ovat kuitenkin melko rajalliset.



LÄMMINSAVULOHTA, PUNAKAALTA JA BELUGALINSSEJÄ


1 Citymarketin Kalamestarin tai K-Ruokakauppiaan savustama lämminsavulohifile palvelutiskiltä
1 punakaali
2 rkl voita
2 dl belugalinssejä
1/2 dl oliiviöljyä
2 sitruunaa
1 tillinippu
1 dl  Pirkka granaattiomenan siemeniä
suolaa  ja pippuria

Kalamestarin savustaman lohen voit laittaa tarjolle sellaisenaan, koristele tillisilpulla ja sitruunaviipalein. 
Lohko punakaali ja paista lohkoja pannulla voissa miedolla lämmöllä, saa jäädä rapsakaksi, silti reilu paistopinta.
Huuhtele belugat ensin kylmässä vedessä ja laita sitten 4 dl kiehuvaa vettä ja anna hiljalleen kiehua kypsiksin. 20 min. Sekoita lämpimien linssien joukkoon öljy, 1 sitruunanmehu ja 1 dl hienonnettua tilliä.  Lisää mukaan granaattiomenan siemenet (helposti pakkasesta). Mausta suolalla ja pippurilla.
Aseta punakaalilohkot ympyröimään linssejä tarjoiluvadilla.



Ihanista ihanin löytö K-Ruokalehdestä oli kyllä Riisipuurobrûlée. Sitä ei tälläinen brûlée-fani pysty ohittamaan ja sen valmistinkin tiukasti ohjetta noudattaen. Pienten annosvuokien sijaan tein sen isoon piirakkavuokaan. Oli todella hyvää. Riisipuuroa potenssiin tuhat. Maustoin sitä vielä hiukan kanelilla, mutta voisin kuvitella viereen myös mustaherukkahilloa tai portviinimarinoituja luumuja...




 Resepti herkkuun löytyy siis K-ruokalehdestä (ja tästä linkistä).

K-Ruokasivujen Joulu kattaa vielä monta muuta ihanaa reseptiä, jotka eivät teemalehteen mahtuneet. Törmäsin siellä myös todella mielenkiintoiseen katsaukseen vuoden 2017 ruokatrendeistä. Huomaan, että tässäkin menussa oli monta juttua, jotka raportissa on listattuna: Kasvisten käyttö, bataatti, kalan ostaminen kalatiskiltä jne.

Ja kaiken tämän herkuttelun jälkeen…saisko luvan?


Kaupallisessa yhteistyössä K-Ruoka

maanantai 5. joulukuuta 2016

ETANASILLIT


Tämä kampanjapostaus on toteutettu kaupallisena yhteistyönä Ahti-sillien kanssa.

Sillit kuuluuvat pöytään aina parhaimpien juhlien aikaan: jouluna, juhannuksena ja vappuna. Itseasiassa ne sopivat ihan minkä tahansa perhejuhlien tarjoiluun, sillitahna ja maltainen saaristolaisleipä ovat aina takuuvarma hitti noutopöydässä. 

Sillistä saa kyllä pöytään jokapäiväistäkin ruokaa ja oli tarve kumpi tahansa, Sillikoulun reseptien joukosta löytyy sillejä kullekkin huima määrä toteutettavia reseptejä ja inspiraatiota. Miltäs kuulostaa  voitaikinavohvelit ja sillijäätelö,  kuvankaunis sillikakku tai ruotsalainen sillisalaatti? Kaikki nuo ovat kampanjassa julkaistuja bloggaajakollegoiden reseptejä.

Enkä koskaan unohda kuinka laitoit sillivoileipää mun krapulaan...



Silli tuo mieleen puhtaasti positiivisuutta. Boy-sillit ovat muuttuneet Ahti-silleiksi, ja kyllä, ne valmistetaankin Suomen Turuus. Itse silli on norjansilliä, joka kalastetaan MSC- sertifioidusti, elikkä vastuullisesti, juuri silloin kun se on pulleimmillaan ja rasvaisimmillaan. Ihanasti täynnä omega-3-rasvahappoja.

Valitettavasti etanapannuni ovat tyhjäkäytöllä suurimman osan vuotta. Ymmärtääkseni noissa koloissa viihtyy moni muukin; katkaravut ja silakat ainakin. Miksei siis myös silli!

Viihtyi kyllä! Sillin (ja voin rasvaisuutta) leikkaamaan laitetaan sopivasti fenkolia ja kaprista, maltilla persiljaista valkosipulivoita sillin kaveriksi ja päälle parmesaaninen leipämuruseos. Ihan lempiherkkuni etanoiden kanssa samalle viivalle pääsi tämä annos varsinkin kun muistin tirskauttaa syödessä vielä hiukan sitruunaa päälle. Oikein sopeva alkuruuaksi pikkujoulupöytään tai joulunpyhiin - jos nyt ajankohtaiseksi heittäydytään - silloin kun haluat tarjota vaikka kolmen ruokalajin illallisen ison joulukattauksen sijaan. Ja yksinään etanasillit ovat ihana iltaherkku. 



ETANASILLIT

5:lle
50 g voita
4-5 aurinkokuivattua tomaattia
2 rkl kaprista
3-5 valkosipulinkynttä
1 ruukku lehtipersiljaa
½ pieni fenkoli
Pinnalle:
1 dl eilistä leipää rouhittuna tai Panko-korppujauhoa
1 dl Parmesaaniraastetta
1 dl silputtua lehtipersiljaa
 2 rkl oliiviöljyä
Tarjoiluun: sitruunanlohkoja

Laita uuni lämpiämään 200°.  Ota esille etanapannut.
1 sillipaketista saat n. 30 etanasilliä. Jos käytät AhtiPerinteistä Sillifileetä, liota sitä ensin pari tuntia kylmässä vedessä liian suolaisuuden poistamiseksi. Voit käyttää myös molempia sillejä, eli silloin yksi filee kutakin. Saksi fileet paloiksi, kustakin fileestä tulee n. 15 palaa.
Jaa palat etanapannun koloihin.
Hienonna aurinkokuivatut tomaatit ja kaprikset, valkosipulinkynnet ja lehtipersilja. Kuutioi myös fenkoli pieneksi. Sekoita kaikki yhteen voin kanssa. Jaa massa tasan etanapannun koloihin sillin päälle.


Yhdistä pintamurun ainekset ja jaa seos kolojen päälle. Paista 200° n. 6 minuuttia, kunnes voi kuplii ja leipämuru saa pintaan hiukan väriä.  Varaa ruokailijoille sitruunanlohkoja annoksen pintaan puristettavaksi. Tarjoa hyvän leivän kanssa.



Yhteistyössä Ahti-sillit

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

VIIKKOMENU 49


Jalat tukevasti joulukuussa. Toinen adventti ja tiistaina itsenäisyyspäivä.

Rakastan joulua, sanotaan se nyt vielä kerran. Oma jouluun laskeutumiseni on kuitenkin aikamoinen kertarysähdys, noin suurinpiirtein siinä aatto-aatonyönä. Viipyilevä kodin koristelu 1. adventin tienoilta ja kodin kietominen jouluisiin tuoksuihin on pienimuotoista utopiaa meillä. Mutta koska nyt on vielä 4. päivä, voin hyvin kuvitella, että ehdin monta asiaa tehdä ajatuksella ja rauhassa.



Maanantai on varmaan ihan fiksua aloittaa keitolla. Tämä on hyvä vaihtoehto aina niiden samojen keittojen joukkoon.



Toivattavasti et herää vasta tässä, kalkkuna kun pitää ehtiä sulamaankin. Linkin takaa löytyy kelpo menu vaikka itsenäisyyspäivälle. Testattu on!



Halloumi ei ole pelkästään kesäsalaattiin. Parilapannulla raidat ja punajuuren kaveriksi!



Nämä mun viikkomenu-inspiraatiotarjottimet ei todellakaan noudata mitään järkevää logiikkaa, sellaiseen oon aivan liian suurpiirteinen. Tämä ruoka on loihdittu edellispäivän risotosta, vaikka sellaista ei kyllä täsää menuussa oo. Mutta ei ole tarkoituskaan, että tätä noudattaa orjallisesti päivästä toiseen. Nappaa vaan omat suosikit. Ja jos nyt haluat tehdä tätä. tee eilen risottoa!



Nyt on helppoo mättöö! 




Eikös me sovittu, että yritetään nyt edes sen lipeäkalan kanssa. Perinteet kunniaan!


Koska tiistaina jo syötiin pitemmällä kaavalla, niin miten olis reilu vuoka lasagnea! Niin reilua, että riittää vielä kerran jonain ens viikon arkenakin!





VIIKON LEIVONTA: RUISPIPARIT

Monet leipoo piparit juuri itsenäisyyspäivän tienoilla. Saa sitten koko kuun raksutella niitä. Ruispiparit on taatusti rapiat ja hyvänmakuiset. Ihaninta on tehdä ne minimuotteihin, koska minejä on kiva syödä. Taikina on sitä paitsi hyvin leipoutuvaa.



VIIKON  XTRA: PIPARJUURINEN PUNAJUURILAATIKKO

Tänne extra-osioon on hyvä suositella jouluisia herkkuja. Punajuurilaatikko on löytänyt aika moneen joulupöytään tällä vuosituhannella ja versioita löytyy sinihomejuustosta jauhelihaan. Mun mielestä tämä on paras. Tekee kunniaa punajuurelle!

Ihanaa viikkoa kaikille ja hienoa 99. Suomen itsenäisyyspäivää!