About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

keskiviikko 9. marraskuuta 2016

SPAGHETTIKURPITSA


Tässä taas teidän edessänne hiukan epävarmana. Lautasella on annos spaghettikurpitsaa katkaravuilla. Keveä, hyvänmakuinen hyväntuulen ruoka kaiken kaikkiaan.

Mutta tuliko siitä sellaista kuin oli tarkoitus? Mene ja tiedä.
 

Meidänkin cittarissa on tänä vuonna ollut saatavilla hyvin spaghettikurpitsaa. En ole sitä koskaan valmistanut, enkä edes syönyt, joten tottakai asetin sen hellästi ostoskärryyni heti kun sen näin. Idean tiedän. Kypsästä kurpitsasta saa haarukalla riipimällä spaghettimaista säiettä. Oikein herkullinen kesäkurpitsastanuudeli, jossa  raa'asta kesäkurpitsasta leikataan noodelit julienneleikkurilla tai kuorijalla oli mielessäni erittäin onnistuneena, joten ihan huolettomasti leikkiin ryhdyin.

Uskalsin kääntyä amerikkalaisten puoleen (olin vielä lapsellisen toiveikas, kunnes totuus iski tänään päin naamaa) ja Kotihengetär Martha Stewart neuvoi paahtamaan kurpitsan kokonaisena uunissa, ja sitten riipimään. Olisinko hiukan ylikypsentänyt, koska kovin spaghettia muistuttavaa lopputulosta en saanut aikaan, enemmänkin mössöä. Tuo mössö oli kyllä erityisen hyvää, varsinaista nyhtökurpitsaa ja siitähän tämä ruoka sitten syntyi.


SPAGHETTIKURPITSA JA KATKARAPUJA

1 spaghettikurpitsa
2 rkl öljyä
2 valkosipulinkynttä
1 rkl raastettua inkivääriä
1/2- 1 punainen chili
180 g isoja kuorittuja katkarapuja
1/2 sitruunanmehu
suolaa, mustapippuria
1-2 tuoretta yrttiä maun mukaan: basilika, timjami, korianteri, lehtipersilja, ruohosipuli

Iske spaghettikurpitsaan pienellä veitsellä reikiä ympäriinsä. Laita 180 asteiseen uuniin n 1 h 20 minuuttia, ohjeistaa, Martha. Kannattaa kokeilla kypsyyttä jo aiemmin, ehkä vähempi riittää, mulla meni niin mössöksi.

Halkaise ja lusikoi siemenet pois ja vetele haarukalla pituussuuntaan pitkiä säikeitä kurpitsan hedelmälihasta (vai onko tämä kasvislihaa?).

Kuumenna paistinpannulla öljy. Pilko chili ja valkosipuli, freesaa valkosipuli, inkivääri ja chili miedohkolla lämmöllä n. 3 minuuttia. Lisää kurpitsaspaghetti (tai mössö) ja anna spaghetin lämmetä pannulla toiset 3 min. Lisää sulatetut, valutetut katkaravut ja lämmitä nopeasti. Sitten vain maustat suolalla ja pippurilla, puristat päälle sitruunamehun, sekoitat joukkoon yrtit ja kylläpäs olikin ihana ateria valmis. Ihana.




maanantai 7. marraskuuta 2016

SIKIL P'AK


Nimen tekisi mieli johdatella mieleni ehkä jonnekin Pakistaniin tai Bengalin lahdelle. Mutta eipä ei. Tämä kurpitsansiemenistä valmistettava tahna on nimittäin alkuperältään (ja ainoastaan?) Meksikosta, Jukatanin niemimaalta. Se on meksikolaisista salsoista ehkä kaikkein tuntemattomampia vaikka myös vanhimpia, elää nyt jonkinlaista nousuvaihetta, keittiömestarit mm. USAssa ovat löytäneet sen listoilleen.

Jos tykkäät hummuksesta, tykkäät tästä. Salsa on koostumukseltaan vähän hummustyyppinen. Siinä on sellainen paahteinen ja maanläheinen maku ja jostain syystä siinä on tosi vahvasti mukana ne maut, jotka itse yhdistän meksikolaiseen keittiöön.  

Hienontamalla kurpitsansiemenet saadaan aikaan upea kermamainen koostumus. Raa'at siemenet paahdetaan ensin kuivalla pannulla ja hienonnetaan sitten tahnaksi. Jos sinulla on hyvä kutteri onnistut ehkä sillä parhaiten. Itse käytin sauvasekoittimien kuningatarta, Bamixia, ja silläkin aika kauan sai surautella. Vaihdoin tahnan kapeampaan ja korkeampaan astiaan, niin homma toimi paremmin. Jos olet varsinainen DIY-tyyppi ja satut omistamaan molcajeten, tuon meksikolaisen kivimorttelin, on se varmaan salsan valmistusta aidoimmillaan. Mutta valmistaudu n. 1/2 h kärsivälliseen survomiseen. Reseptit vaihtelevat, kuten aina, jotkut käyttävät kuorittuja kurpitsansiemeniä, toiset raakoja kuorimattomia. Tarkoitus on saada siemenet kuitenkin hyvin hienoksi. Lisukkeiden määrä hiukan vaihtelee, vaihdellen käytetään mm. sipulia, tomaattia ja valkosipulia, minä tietenkin kaikkia edellä mainittuja. Ensimmäisen kerran elämässäni käytin myös habaneroa, joka useimmissa reseptissä mainitaan juuri sikil p'akiin kuuluvaksi chiliksi. 

Tästä on pakko loikata sivuraiteille ja kertoa hauska habanero-sattumus. Olen välillä tuolla raviradalla suunnittelemassa ja valmistamassa ruokia parin hommaa pyörittävän ihanan sisaren kanssa. Tässä hetki sitten tehtiin naisten ravi-iltaan tex mexiä ja opastin sitten puhelimessa kaupassakäyntiä. - Rutkasti korianteria ja chiliä ja jos kaupassa on niin tuo myös tuoreita jalapeñoja. 
Sitten kokkauspäivänä oltiin vähän eri puolilla keittiötä ja kaverini pilkkoi hanskat kädessä sipuleita, tomaatteja ja chilejä. Hän alkoi valittaa, että sormenkynnen aluset on ihan tulessa, johon minä vaan, että joo joskus mullekin käyny niin. Onneksi on hanskat. Chilit jo pilkottuaan hän sanoi, että käsivarretkin on ihan tulessa, ja me niitä huuhdeltiin kylmällä vedellä ja ihmeteltiin, että oliko kyse määrästä vai mistä, että noin reagoi. Menin sitten jossain vaiheessa keittiön toiseen päähän ja näin kulhollisen pilkottuja habaneroja. Kysyin, että mihin sä noita tarvit, ne kun on niin pirskatin tulisia. 
-Sähän käskit ostaa!

Olin jo änkyttämässä takaisin, että en todellakaan, kun tajusin. Olin puhelimessa puhunut jalapeñoista ja oon oppinu lausumaan ne HA-LA-PEN-JO, kuten  muutkin meksikolaiset. No siinä puhelimessa nopeesti ja kiireesti ja sitten kaupan chilihyllyllä... no onhan se HA-BAnero nyt lähempänä kuin jalapeno...

Vähä meitä nauratti...Paitsi että kaverini käsiä myös kirveli...ja habanerot jätimme suosista käyttämättä.

Mutta hei, varovasti sen habaneron kanssa, tehkää kuitenkin tätä. Miettikää, mikä kiva alkupalatrio: Sikil P'ak, guacamole ja Salsa Bandera (pico de gallo) ja kylkeen itse paistetut (tai pussin avaamisella valmistetut) totopokset, eli maissilastut dippailuun. Kylmää olutta...


SIKIL P'AK

3 dl raakoja kurpisansiemeniä
1 habanero
2 tomaattia
2 valkosipulinkynttä
1/2 hopeasipuli
1 dl hienonnettua korianteria
0-1 dl lämmintä vettä
1/2 limen mehu
suolaa

Paahda kuivalla pannulla kurpitsansiemeniä n. 3-5 min, niin että niihin tulee kiva väri. Käytin hokkaidon ja myskikurpitsan sisuksista kaivamiani siemeniä, jotka olin huuhdellut puhtaiksi rihmoista. Laita sivuun.

Poista tomaateista kannat ja paahda niitä sekä kokonaista habaneroa, kuorittua ja viipaloitua hopeasipulia ja valkosipulinkynsiä kuorineen pannulla kunnes ne pehmenevät ja saavat reilusti tummaa tuntumaa (varsinkin tomaatti ja habanero), 5-7 minuuttia. 

Puserra valkosipulit pois kuoristaan, nyppää habanerosta kanta ja pistä kaikki aineet survontaastiaan. Survo tai hurauta tahnaksi, tahnaan saa jäädä mustia pilkkuja. Lisää sitten siemenet ja aja sileäksi. Jos koostumus on liian tönkköä, lissä lämmintä vettä ruokalusikka kerrallaan. Lopuksi lisää korianteri, lime ja suola maun mukaan, kuitenkin ainakin 1tl. Tarjoile huoneenlämpöisenä, ripottele ruohosipuli pinnalle. Säilytys jääkaapissa. Jos salsan ohentaa juoksevaksi, voi sitä valuttaa myös tacojen päälle. 



sunnuntai 6. marraskuuta 2016

VIIKKOMENU 45


Ihanaa! Pakkasta, kuuraa, lunta! Tekojää kuosissa välivuoden jälkeen. Isänpäivä. Pikavisiitti siskolle Turkuun. Lauantaina nähdään pitkästä aikaa hyviä ystäviä, joita näkee liian harvoin.

Lapset tappelee. Koko ajan. Äiti on tyhmä (siis minä, ei oma äitini). Ruoka on lähtökohtaisesti aina pahaa ellei se ole raviolia säilykepurkista. Mulla ei oo mitään vaatteita. Päivät on pitkiä. Lapset on flunssaisia.

Varmaan viikko on taas täynnä ilon hetkiä ja riidanpoikasia, riemua ja tyytymättömyyttä. Olispa hienoa jos en huutais lapsille. Vielä hienompaa jos ne ei huutais mulle. Keneltä ne on oppinu.

Onneksi on syötävä. Viikon ruokainspiraatiot  tulevat tässä:
:





Tämän viikon ensimmäinen riistaresepti. Nämä on nyt pinnalla, jääkaapissa on vasan sydän, maksa ja kieli. Mutta kyllä tämä onnistuu naudanmaksastakin.




Yksi ihanimmista kasvissalaateista. Tässä nimittäin ei oo pekonia.




Aina on aika läskisoosille. Ai että. Suomalaisen perinneruuan helmi. Tehkää.



Nyt on ollut mukavan hintaisia kirjohia kaupan. Mikään sen helpompaa kun paistaa se kokonaisena uunissa.



PERJANTAI: SHAKSUKA-PIZZA

Se on pizzapäivä. Niin pizzapäivä.



LAUANTAI: JUOTETUT SINISIMPUKAT

Helppo ja ihana herkku. Onpas aikaa muuten viime kerrasta.


SUNNUNTAI: RENDANG

Tämä pata on niin hyvää. Kun julkaisin reseptin sain sähköpostia Malesiassa asuneelta perheeltä joka kertoi, että tällä reseptillä maut olivat ihan kohdillaan. Oli tullut ikävä!

Sopii vallan mainiosti iskän hemmotteluun.





Nämäkin sopii iskän hemmotteluun. Parempaa kuin huono täytekakku.



Ja tämäkin niin sopisi. Hirven riimi tai carpaccio vie kyllä kielen mennessään. Kolme kertaa olen syönyt. Tätä tehdessäni: huippu! Kaskiksessa:aivan huikea ja Juurella-ravintolassa mun menussa: törkeän hyvää.  

Olen puhunut.

perjantai 4. marraskuuta 2016

KURPITSA-PERUNATORTILLA


Miks aina pitää hurahtaa? Ihastua johonkin raaka-aineeseen ja sitten tehdä siitä koko ajan ruokaa, niin että lopulta tulee melkein kyllästys. Nyt  meidän keittiössä liikutaan jo epäilyttävän lähellä kurpitsa-ähkyn vaaravyöhykettä. Sesonkiajattelussa ehkä parasta onkin se, että vaikka raaka-ainetta tuutataan kuukausi-pari joka tuutista, se usein melkein unohdetaan loppuvuodeksi...ja ensi vuonna maltat tuskin odottaa, että pääset kurpitsa-apajille.



Mä oon sen aikakauden lapsi, että en muista kyllä kurpitsaa syöneeni kun tasan yhdessä muodossa. Kurpitsapikkelsinä. Enkä muuten syö tänäkään päivänä. Siis pikkelsinä. Se jos mikä ansaitsisi varmasti kunnon reseptisession, koska luultavasti kurpitsapikkelssikin on oikeasti hyvää, niin kuin kaikki muutkin kurpitsajutut. Ja muut pikkelöidyt jutut.



Tänään kurpitsa sekaantuu versioon iki-ihanasta espanjalaisklassikosta perunamunakkaasta. Tuli muuten hyvää, Kuumana kylmänä ja haaleena. Isoina slaisseina  salaatin syrjään tai lihankin seuraksi ja miksei tapas tyyliin tikun nokkaan. Helppoa, paitsi, että kurpitsa palaa muuten huomattavan herkästi pannulla, johtuukohan se kokin kömpelyydestä kurpitsan makeudesta?



KURPITSA-PERUNATORTILLA
4:lle, 6:lle tai 20:lle (Pää, lisuke, tapas)

1/2 hokkaido-kurpitsa (n.600g)
2 jättiä rosamundaperunaa
öljyä paistamiseen 
1 dl silputtuja tuoreita yrttejä, yhtä tai kahta; ruohosipuli,persilja, timjami, basilika, korianteri
6 munaa
6 rkl maitoa
suolaa ja pippuria, hiukan muskottipähkinää

Pese peruna ja kurpitsa hyvin, sillä jippii, nyt ei kuorita! Halkaise hokkaido varovasti (kurpitsojen kuori on yleensä niin kova, että joutuu käyttämään valtavasti voimaa ja sekä terävän, että tylsän veitsen kanssa voi herkästi lipsahtaa ja sitten tulee pahaa jälkeä), ja lusikoi siemenet pois. Viipaloi kurpitsanpuolikas noin 3 cm paksuisiin siivuihin ja sitten kukin siivu ohuiksi viipaleiksi (5 mm?). Jokaiseen palaan jää siis hiukan kuorta. Laita pannulle kuumenemaan 2 rkl öljyä ja kuullottele kurpitsansiivuja 5 min., suolaa ja pippuroi, ja nosta pois odottamaan. 

Viipaloi perunat. Isot uuniperunat kannattaa ensin puolittaa ja sitten puoliskot vielä halkaista ja sitten vasta siivuttaa, niin tulee sopivan kokoista. Kuumenna 3 rkl öljyä pannulla ja paista perunoita 10 minuuttia. Suolaa ja pippuroi.

Silppua yrtit ja sekoita ne yhteen kurpitsa- ja perunaviipaleiden kanssa ja laita uuninkestävälle pannulle. Vatkaa munat ja maito (laita muskottipähkinä sekaan) sekaisin ja kaada kasvisten päälle. 20 minuuttia 180 asteesssa tuntui sopivalta ajalta kypsymiseen.

Ja jos oikein villiksi haluaa heittäytyä, niin kerron vaan, että muutama mozzarellan siivu paistamisen loppuvaiheessa sulaa tuohon ihanasti.



torstai 3. marraskuuta 2016

#MEOLLAANFOODLOVER


Nyt olis kyllä kakkukahvien paikka. Uuden  ruokasivuston FOODLOVER:in kunniaksi.

Olen tehnyt suuren osan blogini yhteistöistä Blogiringin kautta. Blogiringistä on aina löytynyt tarvittava tuki ja turva ja kun joku muu on hoitanut puolestani markkinoinnin ja neuvottelut on ollut helppo keskittyä vaan ihan kamppanjoiden ytimeen, herkullisiin resepteihin, mielenkiintoisiin teksteihin ja vetovoimaisiin kuviin.

Blogirinki on lyönyt nyttemmin hynttyyt yhteen toisen suuren blogiportaalin, Indiedays'in kanssa ja nyt katsotaan mitä hienoa tästä syntyy.

Foodlover- sivu kokoaa sinulle helposti seurattavaksi kaikkien meidän yksittäisten blogien postauslinkit yhdelle sivulle. Selaa herkullisia kuvia ja klikkaa itsesi blogien sivuille.

Foodloverin myötä saatat löytää itsellesi ihan uusia, ihanan luettavia blogeja. Kokit ja Potit Hannele keksi huippuidean, esitteli 5 erityisen ihanaa blogia teemalla #meollaanfoodlover ja haastoi heidät ja meidät muutkin esittelemään omat 5 suosikkia.

Vatsasekaisin Kilinkolin on aina uponnut minuun. Jo blogin ihanan rohkea nimi ja siihen liittyvä tarina koukuttaa. Riikan palkitun blogin kuvat ovat aina huippuluokkaa, Riikka on kuvaajana löytänyt oman yksilöllisen tyylinsä. Reseptit ovat selkeitä ja ytimekkäitä. Ja se Riikka sielä blogin takana, se on yks maailman suloisimmista ihmisistä. 

Pata Porisee on huippulaadukas blogi myös, tästä suhteellisen läheltä, Virroilta. Anna-Leenalla on maatilan emäntä ja pyörittää hyväntuulisena lapsiperheen arkea. Oikeesti Anna-Leenan vois istuttaa vaikka mihin hipsterikahvilaan, jossain Euroopan pääkaupungissa, eikä se erottuisi joukosta. Kyllä me osataan täällä mettissäkin. Ihania kuvia myös!

Sweet Food O´Mine- blogia päivitetään myös täältä suunnasta, ihan tuosta meren rannalta. Sari on yksi aikaansaavimpia bloggaajia, joita tiedän. Muutaman viime vuoden aikana Sari on julkaissut varmasti ainakin 5 keittokirjaa (vai enemmän) ja siinä sivussa rakentanut talon ja kasvattanut ihan pieniä lapsia. Mitään näistä ei tehdä vasemmalla kädellä. Blogin videoista välittyy myös upea huumorintaju.

Huumorintajusta puhuen, Ruokahommia- blogin Janna on FB-päivityksistään päätellen ehkä huumorintajuisin ala-asteen ope, jonka tunnen. Ja blogista olen aina tykännyt. Useimmat Jannan resepteistä on juuri niitä, jotka huutaa mulle aina, että tee tätä, tee tätä.

Ja sitten Mansikkamäki. Sanotaan nyt näin, että ihmisellä täytyy olla paikka, missä voi käydä ihailemassa, mihin taitavan ihmisen kädentaidot ja mielikuvitus riittää. Mansikkamäki on juuri sellainen paikka. Terveisiä ja ihailevia huokauksia.

Sanon vaan, että vaikeaa tuolta oli blogeja valita, niin huippuja ja taitavia blogeja on mukana. Mukana on monta, joita voin kutsua ystävikseni, monta joita ihailen suunnattomasti, ja monta joiden puoleen käännyn kun epätoivo tai -tieto yllättää ruuanvalmistuksen saralla.

Ai niin, ja ne kahvit vielä!

Tämän parempaa ei kai oo!



maanantai 31. lokakuuta 2016

VIIKKOMENU 44


Mistäs tämä viikkomenu inspiroituu? Vaikka mistä. On kippoa, on pastaa, on meksikoa tai texmexiä ja mykana myös blogini kaikkien aikojen luetuin resepti. yli 75 000 kertaa. Kohtahan tuo sivunäyttö mittarrikin taitaa olla yli 2 500 000. Kiitos teille!


MAANANTAI :SIKASIENIPASTA

Possunkylkeä, sieniä ja pastaa. Tämän pastan voimalla kyllä jaksaa. Rucolaa pitää olla. Ja parmesania.



Tämä kulho on niin valloittavia makuja ja värejä täynnä, että tiistaikin tuntuu parhaalta päivältä!



KESKIVIIKKO: KANA -ENCHILADAS (SUIZAS) 

Kana- enchiladat saavat edustaa viikon lohturuokaa. Terveisiä Porvooseen!



Viikon teema taitaa ollakin väriterapia!



Ihan ajan hermolla sitten perjantaimätönkin kanssa. Toimiva tämäkin!


LAUANTAI: MAA-ARTISOKKAKEITTO

Lauantain kunniaksi GRW:stä aikoinaan kopioimani resepti, jolle lukijoita ja kurkkauksia riittää aina vaan. Resepti on kyllä kaiken gloriansa ansainnut!



SUNNUNTAI: HIRVIKÄRISTYS

Kauhea kuva v.2010, mutta yksi meidän perheen rakkaimmista ruuista. Hirvikäristys. Just lauantai-iltana Urho12v sanoi että jo 3 päivää on tehnyt mieli perunamuusia ja hirvikäristystä. Asia on korjattavissa. Mumma lupasi laittaa.



VIIKON LEIVONTA: CHILI-KANELIBROWNIES

Chili vaan sopii peppaamaan suklaata. 



VIIKON XTRA: JUUSTOTÄYTTEISET PEKONICHILIT

Nämä chilisormet on sitten addiktiokamaa. Menis kivasti perjantain vain elämää -härkisnachopellin kanssa.


Ja hauska olisi vielä kuulla, mikä sua erityisesti inspiroi tällä viikolla. Inspiraatiota voi olla sekin, että maa-artisokkakeitto vaikkapa saa tekemään jotain muuta lempparisosekeittoa! 

Niinhän se elämä twistaa!

lauantai 29. lokakuuta 2016

COOKIES CREAM BERLIN


Kaikkein parasta on  usein matka (ja sen odotus) päämäärään. Olin enemmän kuin kauan miettinyt berliiniläisessä Cookies Cream-ravintolassa käyntiä ja matka paikan päälle oli, no, melkein kuin pieni seikkailu. Ainakin suuri kontrasti. Melkein paras juttu koko ravintolakäynnissä. Just se yllättävä, odottamaton lisäpuheenaihe, vaikka se nyt meidät saikin valtoihinsa oikeasti ravintolan ulkopulella.
 

Keskellä iltakuhisevaa Berliiniä etsit ylellisen hotellin ja Komische Teaternin välistä kapean kujan, joka vie sokkeloiseen sisäkortteliin, labyranttiin, jossa on kulmaa kulman perään, roskiksia, pimeää, metalliportaita, autiota, melkein halloweenia. Ainut opaste ravintolaan matkan varrella on harvakseltaan tuikahtava suureellisen ruostunut, suoraan draculan linnan kuvauksista hommattu kattokruunu.


Lopulta, melkein jo uskon menettäneenä, ovi ja sen vieressä kyltti.




Meille avataan ovi ja astumme punaisella sametilla verhoiltuun tupakki- (mitä ihmettä?) ja drinkkisalonkiin, josta meidät ohjataan kulkemaan portaat ylös varsinaiseen ravintolaan.


Sitten ollaankin rosoisen intiimissä, yksinkertaisessa ravintolasalissa. Pöydästämme näkyy suoraan keittiöön. Ollaan vähän siinä keskellä salia (minä voitan näköjään aina pöytävarausarpajaisissa...), mutta toisaalta, salin laidoilla olevat pöydät ovat niin vierekkäin, että en ymmärrä kuinka asiakkaat mahtuvat paikoilleen. Hyvin mahtuvat, sillä lähtiessämme ravintola on viimeistä paikkaa myöten täynnä. Mukaan mahtuu myös esim. asiakkaiden mukanaan tuoma suuri pitkäkarvainen koira, joku mustan setterin typpinen tai ehkä belkkari. Mutta aika hienoa tämäkin. Elämää saa olla. Vaikka koira ei siis aiheutakaan mitään häiriötä.


Ravintolassa ei tunnu olevan pulaa farkkuhousuisista, yksilöllisiin mustiin paitoihin pukeutuneista tarjoilijoista ja meitä palveleva pitkä partajooseppi on avulias, asiantunteva, ystävällinen ja sopivan neutraali. Hän antaa meille aikaa tuskailla tilauksen kanssa, mutta odottaa meidän ei tarvitse missään kohtaa.  Tarjoilu onkin tarjoilijoiden rennosta pukeutumisesta huolimatta ihan huippuravintolatasoa. Valkoviini pidetään kylmässä eikä sitä hulautella lasiin niin, että riittää nyt ainakin hetkeksi, samoin toimitaan veden kanssa. Vähän kerrallaan, mutta usein.

Sain  houkuteltua mukaani  kaksi muuta pikaluistelumamageria, Annen ja Katin sekä  Berliinin leirimme tekniikkavalmentajan Annelin. Pieni ylellinen poikkeama leirirutiineihin sallittaneen meille. Käytiinhän me viikon aikana myös 4x Ikean lihapullilla. Ihan vaan tiedoksi, ettei hotellimme ympäristössä todellakaan ollut mitään ravintola tai street food- keskittymää. Onneksi oli edes IKEA. Koska eväämmekin varastettiin hotellin parvekkeelta...
Olin siis päättänyt vierailla jossakin kiinnostavassa ruokakohteessa ja aivan itsekkäistä syistä.

Annelin kanssa söimme 4 ruokalajia, Kati ja Anne 3. Listalta oli aivan vitsin vaikea tehdä valintoja. 

Cookies Cream on siis kasvisravintola, vaikka sitä ei missään erikseen mainosteta. Lista nyt kerta kaikkiaan ei vain sisällä muuta kuin kasviksista valmistettuja annoksia. Ruoka on huolella ja kauniisti valmistettua.


Grillattua purjoa, mustaa seesamia, piparjuurta. Tämä oli upean näköinen sienimetsä!


Oma eka alkuruokani oli selleriuute omena gyozan kera (timjamia,saksanpähkinää, chiliä). Kadehdin
vähän Annelin purjoja, mutta saan onneksi maistaa.



Toisena alkuruokana päädymme kaikki   vuohenjuustoon ja  kurpitsaan. Annoksessa retikkaa ja pihlajanmarjaa. 
 

Anne söi pääruuaksi kuuluisan punajuuriannoksen gnoccheilla. Nuo oliivinmuruset oli ihanan makuisia.



Kaikki muut olimme sitten päätyneet samaan pääruokaan, jossa oli polentaa ja munakoisoa pappadoumin kera. Munakoiso oli mahtavan lihaisa ja täyttäväkin, maut tässäkin annoksessa hyvin pehmeät. Kaikissa annoksissa maistui se kuuluisa bitter, joka tuli pitkään paahdetuista, melkein poltetuista kasviksista (tässä annoksessa se löytyi tuosta vahvasta kastikkeesta). Juttelinkin siitä tarjoilijan kanssa, joka ylpeänä ilmoitti, että juuri se onkin erikoisuutemme ja salaisuutemme. 

Ehkäpä niin, mutta en voinut olla salaa vertaamatta mielessäni paikan ruokia Kööpenhaminan Manfreds'iin. Cookies Creamin annokset olivat omaa luokkaansa taidokkaalta ulkonäöltään, mutta maullisesti rakastin enemmän Manfredsin yksinkertaisempia mutta intensiivisempiä tulkintoja. 


Katin herkkä ja kaunis jälkiruoka yhdisti -kuulemma tosi onnistuneesti- tilliä ja omenaa. Tämä täytyy laittaa korvan taa.


Poltettu (!) ananas ja kookossorbetti oli juuri sitä sopivaa rosoa, jota hieman kaipasin hienostuneisiin annoksiin. Ihan tavallinen mutta ihan hirveän hyvä.


3 ruokalajia maksoi 44€ ja 4 55€. Eli Suomen hinnoissa ei mitenkään hirveän kallis, Saksan ravintolahinnoissa sen sijaan melko kallis. Hyvä vaihtoehto, pöytävaraus pitää tehdä, mutta sen saa ihan hyvin edelliselläkin viikolla. Kasvissyöjälle huippupaikka. Mullakin oli parasta seuraa, kiitos naiset, vaikka tietysti oli vähän paineita, kun minä heidät sinne raahasin. 

Ja niinkuin sanoin, ravintolan metsästys ihan huippu! 

Lisää ravintolasta Alex Niemisen VEGEBLOGISSA, Jauhot Suussa testasi ravintolan jo tuoreeltaan 2011!  VEGE! keittokirjan Alex rankkasi ravintolan Euroopan parhaimmaksi kasvisravintolaksi, tuon jutun siivittämänä minäkin paikalle lähdin. Tästä  huomaa, että ravintolakokemus on aina hyvin intiimi ja yksilöllinen, siihen vaikuttaa moni niin moni asia, välillä tuntuu, että tuulen suuntakin.