About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Umamin lähteillä: Sienipiirakkaa ja puljonkia


Eilen jutustelin liemenkeitosta. Vaikka tuo liemi onkin oiva pohja vaikka aasialaisille nuudelileitoille, päädyin lopultakin tekemään jotakin todella perinteistä. Ajattelin antaa intensiiviselle lihaliemelle estradin, mutta en sitten malttanutkaan ihan kokonaan. Lihaliemihän on ihana alkuruoka sinälläänkin fiineissä menuissä, ehkä turhaankin unohdettu. No, koska menuni nyt ei ollut niin fiini, eikä hopeita katettu, vaan pääruokana oli tulossa Pekingin ankkaa, ajattelin tarjota liemen kanssa suppilovahveropiirakoita. Ja niin sitten tein.

Sopivan tuntuisen ohjeen löysin netistä googlaamalla sienipiiraat ja lihaliemi. Alkuperäinen resepti siis Glorian Ruoka & Viini.



Sienipiiraat ja lihaliemi

Sienipiiraita
Lihalientä
Lehtipersiljaa

Lihaliemeksi voimakasta kotitekoista lihalientä, vaikkapa häränhännistä keitettyä, tähän tapaan. Tarjoile piirakat syvistä kulhoista, kaadaa kuumaa lientä ympärille ja silppua päälle lehtipersiljaa.

Sienipiiraat
24 kpl

taikina
250 g huoneenlämpöistä voita
2 dl puolikarkeita vehnäjauhoja
2 dl täysjyvävehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
1 tlk (250 g) maitorahkaa

Täyte
4dl pakastettuja suppilovahveroita silputtuna
1 sipuli silputtuna
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
2 tl voita
3 rkl ranskankermaa
1/2 tl paprikajauhetta
1/4 tl valkopippuria
(1/2 tl suolaa)
1 1/2 dl keitettyä riisiä tai ohrasuurimoita

Lisäksi
1 munankeltuainen
1 rkl unikonsiemeniä
Nypi huoneenlämpöinen voi, jauhot, leivinjauhe ja suola keskenään. Lisää rahka ja pyöräytä tasaiseksi taikinaksi. Nosta jääkaappiin jähmettymään vähintään 1/2 tunniksi.

Valmista täyte. Itse käytin pakastettuja suppilovahveroita, 
alkuperäisessä reseptissä  oli yön yli liotettuja suolasieniä. Tähän käy mainiosti tuoreet sienet tai Sauvon sekasienitölkki, ihan mitä sinulla on käsillä. 

Kuumenna voi pannussa ja paista siinä sienet ja sipulit. Lisää ranskankerma ja mausteet (ei suolaa jos käytyä suolasieniä).Anna kiehahtaa. Sammuta levy ja lisää seokseen kypsä riisi tai ohrasuurimot.

Kauli taikina jauhotetuulla alustalla n. 4mm paksuksi. Ota pyöreällä muotilla piirakanpohjaksi paloja ja nosta kullekin  2 tl täytettä. Kostuta reunat vedellä ja painele piirakat kiinni puoliympyröiksi. Painele vielä lusikanvarrella tiukasti, ettei aukea.
Voitele piiraat kananmunankeltuaisella, ripottele päälle unikonsiemeniä ja paista 225 asteisen uunin keskitasolla 15-20 min kauniin värisiksi. 

Onpas herraskaista!


tiistai 13. tammikuuta 2015

Liemessä ja (Häränhäntä)liemessä on eroa


Ja kaiken sen maun ja hyvyyden lähteenä oli liemi. Tuoksuva, intensiivinen liemi, jonka maussa saattaa erottaa luiden kalkkeen, kaikkensa antaneet kasvikset ja jonkun selittämättömän, yrttien mausteiden ja kenties luuytimen reduktoituneen symbioosin, jossa yksi maku liittyi toiseen täydellisessä harmoniassa.

Ah, kuinka rakastan hyvää lientä, kuinka haaveilen sen voimasta Pho-keiton pohjassa, Hot Potissa, tai ranskalaisessa sipulikeitossa, Maultaschenin kaverina syvällä lautasella, parantavan kanakeiton pohjana, kaikkien kastikkeiden perustana, erinomaisen risoton salaisuutena... Siihen nähden on hämmästyttävää, kuinka usein tämä mukavuudenhaluinen (lausutaan laiska) ruuanlaittaja kiskaisee pannulle fondikuution. Eikä siinä oikeastaan mitään väärää, fondit ovat nopeita, näppäriä, maukkaita ja lisäaineettomiakin tänä päivänä. Tiedän kyllä, että liemen keitettyäni voisin pakastaa sen vaikka jääpalakuutioina tai hiukan suuremmissa erissä, tarpeen mukaan ja kuinka helppo sitä olisi sitten käyttää. Puhumattakaan ikuisesta maakariliemestä. Mutta en tiedä, harvemmin niitä liemipusseja pakkasessani on. Kaun olen jo meinannut tehdä kanalientä vaikkapa Jamien tapaan, jossa kertaalleen kypsennetty (ja lihat syöty) kananrunko murskataan kattilaan liemenkeittelyä varten. Sitä odotellessa...

Nyt sain aikaiseksi kaivella pakastinta ja sielläpäs olevat häränhännät ilahtuivat kun otin ne mukaan liemenkeittopuuhiini.


Häränhäntäliemi

1,5-2 kg häränhäntiä
suolaa ja pippuria
2 sipulia lohkoina
2 porkkanaa pätkinä
1 appelsiinin kuori 
3 dl valkoviiniä
1,5- 2l l vettä
1/2 sitruunan mehu
3 dl pilkottuja sieniä, esim. tuoreita herkkusieniä
3 sellerintankoa pätkittynä
4 timjaminoksaa
1 laakerinlehti
4 kokonaista neilikkaa
1 tl kokonaisia maustepippureita

Huuhtele ja kuivaa häränhännät. Suolaa ja pippuroi ne. Aseta ne pataan yhdessä porkkanoiden, sipulin ja appelsiinin kuoren kanssa. Paahda 230 asteisessa uunissa kunnes häränhännät saavat väriä. Käännä hännät ja paahda toinenkin puoli.

Ota pata liedelle ja lisää nesteet ja loput aineet. Anna kiehua hiljoikseen ilman kantta noin 3 tuntia. Kuori pinnalta aluksi mahdollisesti kertyvä vaahto.

Siivilöi liemi toiseen astiaan sideharson läpi. Irrottele ihana liha talteen. Jäähdytä liemi ja säilytä jääkaapissa, jossa se säilyy ainakin 3 päivää ilman kuumennusta. Ennen käyttöä poista pinnalle kertynyt ja jähmettynyt rasva. Voit toki myös jäähdytyksen ja rasvan kuorinnan jälkeen heti pakastaa liemen sopivissa erissä.

Nytpä sinulla on hieno pohjaliemi moneen ruokaan. Maustemaailmansa mukaisesti tämä kyseinen liemi sopii oivallisesti  nimenomaan kaikkeen aasialta vivahtavaan kokkaukseen. Heijaa, noodelikeitot, kohta teitä viedään uusiin korkeuksiin!Liemi ei ole kuitenkaan liian tähtianis-viismaustevoimakkaasti aasiaa ja itseasiassa innostuin kyllä tekemään liemestä kaikkea muuta, ja hyvä passas vähän perinteisempäänkin kokkaukseen...


maanantai 12. tammikuuta 2015

Friteerattuja viikunoita mascarponen, hunajan ja granaattiomenan kera



Kuulostaako joka-mamman-reseptiltä? No, itseasiassa, ei tässä mikään ole erityisen vaikeata, eikä myöskään erityisen aikaa vievää. Sen kummemmin kuin esimerkiksi lätynpaisto. Kokonaan toinen juttuhan on sitten se, alatko keekoilla tälläisten reseptien kanssa vai paistatko suosista niitä lättyjä; onhan se nyt vähä niinkin, että ihan peruslättyjä on lopulta aika vaikea lyödä laudalta millään jälkiruualla.

Vaikeinta tässä reseptissä on kypsien, eli siis pehmeiden, sisältä syväntummanpunaisten, maultaan ja tuoksultaan makoisten viikunoiden löytäminen. Lähes mahdotonta. Omani olivat kyllä ihanan pehmeitä, sinänsä valmiin oloisia, mutta siinä makukysymyksessä eli tärkeimmässä olisi kyllä toivonut reiluhkosti lisää intensiteettiä. Piti laittaa sitten paljon hunajaa.

Erikoiskehut kaikilta syöjiltä sai tällä kertaa frityyri, joka oli kuulemma (ja myönnän itsekin) erityisen keveä ja rapsakka ilman häivähdystäkään rasvaisuudesta. Olisko kuohkeuden salaisuus se nesteenä käytetty soodavesi, jonka tein sodastreamerillä ja sillähän saa halutessaan aikaan tosi hapokasta?


Friteerattuja viikunoita mascarponen, hunajan ja granaattiomenan kera
4:lle

3-4  ruoretta, kypsää viikunaa
4 rkl granaattiomenan siemeniä
3rkl juoksevaa hunajaa
8 rkl mascarpone-tuorejuustoa

neutraali öljy friteeraukseen

Frityrsmet (on frittitaikina suameksi)
 2 dl vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa 
1 1/4 tl leivinjauhetta
1 1/2 dl hiilihapotettua vettä.

Leikkaa viikunat lohkoiksi (niitä ei siis mitenkään kuorita, sanon varmuuden vuoksi, jos olet ekoja kertaa laittamassa tuoreita).
Puolita granaattiomena ja pitele puolikasta kerrallaan alhaalla korkealaitaisessa kuhossa ja paukuttele selkäpuolelle puukauhalla, niin siemenet irtoilevat siististi).

Sekoita frityyrin aineet paksuhkoksi lättytaikinaksi.

Lämmitä öljy 180 asteeseen.  Upota viikunanlohko kerrallaan frityyriin ja uppopaista kullankeltaiseksi öljyssä. Ei haittaa vaikka taikinaa hiukan valuu, pelkät taikinannokareetkin ovat hyviä. Nosta viikunalohkot valumaan talouspaperille.

Aseta lautaselle 2 rkl mascarponea, sen päälle viikunalohkoja, valuta päälle hunaja ja roiskaise ympärille granaattiomenansiemenet.

Tarjoile heti.

Meillä nämä siis tämän menun  hyvänä lopetuksena. Resepti on ruotsalaisesta Gourmet- lehdestä 1/2014 kokki Olle Tagessonista kertovasta artikkelista. Resepti on kuitenkin alunperin Zuni Cafe nimisestä Judy Rodgerssin kirjasta.

Näistä mulle mikään sano mitään.

Lättyihiminen....

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Kampasimpukoita, melkein kuin ravintolassa


Esillepano ehkä pikkariikkisen karkeampi kuin esikuvillaan Gaijinissa, mutta kunhan luette reseptin, tiedätte, että nämä voivat olla vaan hyviä. Niin hyviä, että soija-mirin liemikin ryystettiin lopuksi kupeista, vaikka ei se ehkä alunperin tarkoitus ollutkaan.

Reseptin jaosta saan kiittää Sivumaku-blogin raivostuttavan ihanaa Jania, joka kyllä yleensä sanoo asiat niin kuin ne ovat. Alkuperäinen resepti on siis Gaijinin keittokirjasta, jota itse en ole koskaan päässyt nuuhkimaan. Siellä löytyy luultavasti paremmat kuvat ja kauniimpi esillepano...tämä on vähän kuin se ikivanha juoruleikki jossa samaa tarinaa kuiskataan korvasta korvaan (gaijin-jani-minä) ja viimeisen viesti on kokonaan eri kuin alkuperäinen. 

Luulen kumminkin, että vaikka ulkonäkö matkan varrella saattoi muuttua räjähtäneeksi, maku pysyi. Ainakin noudatin reseptiä. Noh, lohenmäti vaihtui siianmätiin... ja jotta saadaan vähän vaihtelua reseptiin, niin muutan hiukan määriä, koska meitä oli 8 aikuista ja kampasimpukoitakin yhteensä 24. Tein myös avokadokreemin puolitoistakertaisena, mutta se oli turhaa, alkuperäinen (tässä) riittää.

Kampasimpukat Kalifornia, avokadokreemiä ja soija-mirin -
kastike
 8 :lle jos teet reilut 3 simpukan annokset

24 kampasimpukkaa
6 tl seesamiöljyä
avokadokreemiä
soija-mirin -dressingiä
haluamaasi mätiä
norilevää ohuiksi suikaleiksi leikattuina (1 arkki riittää)
Kuumenna paistinpannu, lisää öljy ja paista kampasimpukoita ensin 2 min. toiselta puolen, käännä, sammuta levy anna olla vielä minuutti ja ota sitten pois pannulta lautaselle. Jos sinulla on hyvä, tehokas pannu, niin voit paistaa yhdessäkin erässä, muuten kahdessa.
Laita kampasimpukoiden päälle avokadokreemia ja tarjoile kuuman soija-mirin -kastikkeen, mädin ja norilevän kanssa.
Avokadokreemi
2 avokadoa
2 tl wasabitahnaa
1 rkl creme fraichea
1 sitruunan mehu
1 tl suolaa
Halkaise avokadot, poista kivi ja kauho hedelmäliha lusikalla blenderiin. Laita mukaan muutkin ainekset  ja soseuta. Maista ja hienosäädä maku  vielä suolalla ja sitruunanmehulla tarvittaessa.
Soija-mirin -dressing
1 pieni inkivääri
1 punainen chili
3 valkosipulinkynttä
2 dl vettä
1 dl miriniä
1 dl soijaa
2 rkl riisiviinietikkaa
0,5 dl sokeria
Kuori ja leikkaa inkivääri pieniksi kuutioiksi, chili ohuiksi renkaiksi ja valkosipulit ohuiksi viipaleiksi. Mittaa kattilaan nesteet ja sokeri. Kiehauta. Lisää inkivääri, chili ja valkosipulit ja jätä kattilasivuun odottamaan. 

Ja pääruokahan olikin sitten ihanan tulista ja värikästä naudanpotkapataa aasialaiseen malliin.


tiistai 6. tammikuuta 2015

Ruualla rakastaja


En kai minä ittelleni sitä ruokaa tee. Minä laitan sitä niille, joista välitän. Niille, joita rakastan. Niille, joita haluan ilahduttaa, hemmotella, hämmästyttää; joille haluan avata ovia uusiin maailmoihin tai jotka haluan tuudittaa takaisin maistuviin muistoihin. Niille, joita haluan kiittää, ravita, lohduttaa. 


UUDENVUODENPÄIVÄN MENU

Kampasimpukat Kalifornia, avokadokreemi ja soija-mirin kastile
Aasialainen naudanpotkapata, villiriisi
Kaakaovanukas (lapsille)
Frittiviikunat, mascarponen, hunajan ja granaattiomenan kera

Olen  valmistanut muutamaan otteeseen naudanpotkakiekkoja, eli niitä  osso bucco -lihoja. Ehkä kerran on menty perinteisellä italialaisella osso bucco -reseptillä, mutta sittemmin on kokeiltu naudan potkia sekä meksikolaisittain että kookosmaidossa haudutettuna. (Molempia reseptejä voin suositella täysin rinnoin) Liha vaatii pitkän haudutusajan, mutta sen jälkeen suussa sulava onkin lievä ilmaus. Tuo aasialainen maustaminen viehätti minua erityisesti ja halusinkin tehdä jotain samantyyppistä sisaruksilleni ja vanhemmilleni. Kaikki ovat tulisenkin ruuan ystäviä, joten päräytin pataan szechuanin pippureita, jotka antavat aivan mielettömän pakkosaadalisää-poltteen. Lapsia varten pyysin äitiäni tekemään ja tuomaan mukanaan hirvenlihapullia saman riisin kera syötäväksi. Ei tarvinnut sitten murehtia tulista ruokaa. 

Ja parasta kaikessa: pata syntyi lähes itsestään.



Aasialainen naudanpotkapata
6-8:lle

6 isoa naudanpotkakiekkoa (ehkä n. 2kg, nyt Jalasjärveltä Laidun Hereford)
suolaa, pippuri
öljyä paistamiseen
6 valkosipulinkynttä kuorineen pilkottuna
2 keltasipulia lohkottuna
1/2 dl raastettua inkivääriä
5 tähtianista
2 rkl szechuanin pippureita
1 rkl chilihiutaleita
2 rkl sokeria
1/2 dl soijaa
1/2 dl punaviinietikkaa
1l  kiehuvaa vettä

Tarjoiluun

4-5 kevätsipulia varsineen silputtuna
1-2 ruukkua korianteria
1-2 punaista chilipaprikaa
1 suippopaprika (ei pakollinen, mutta jos haluaa jotain mietoakin...)

Pyyhi potkakiekot talouspaperilla kuivaksi ja suolaa ja pippuroi molemmin puolin. Ruskista kiekot öljyssä molemmin puolin, kuumalla pannulla, pari kerrallaan. Laita sitten pataan.

Ja sitten kuule laitat pataan kaiken muunkin. Uuni saa olla 170 astetta ja pata kansi päällä siellä 3 tuntia.

Ota pata uunista, ja lihat padasta. Siivilöi liemi kattilaan ja keittele sitä kokoon jotta saat hiukan sakeampaa kastiketta.

Sillä välin perkaa lihat luista ja kalvoista ja asettele tarjoiluvadille. Pidä lämpimänä folion alla (jos kauan niin miedossa uunissa) Kostuta lihat lopuksi vielä kastikkeella (tarkista suola) ja ripottele päälle kevätsipulit, korianteria ja chili. Tarjoile riisin kanssa, meillä epä-aasialaisesti paistoin pöytään vielä tuoretta ciapattaa, me kun ollaan kaikki sellaisia leipähiiriä. Ja saa lautaselta kaikki kastikkeen rippeet.


Kyllolihyvää!

Ja totta puhuen - jos skipataan nuo alun runollisuudet, niin teen ruokaa myös siksi, että saan (onnistuessani) siitä NIIIIIIN paljon itselleni; mahan täydeltä hyvää ruokaa ja mielettömän määrän kehuja elämäni tärkeiltä ihmisiltä!

maanantai 5. tammikuuta 2015

SEIS! TÄMÄ ON JOULUJÄÄTELÖ...


...sanoo Hellapoliisi, sillä Hellapoliisin Katin resepti tämä on. Sen löysi ja valmisti aatoksi MunKälyni. Etsittiin hyvin lapsiystävällistä jälkiruokaa ja sitähän tämä olikin. Sekä vaivaton. Kova sana jouluna siis kaiken kaikkiaan. Marttahenkisyys oli iskenyt kälyynikin ja alkuperäisen reseptin maustemäärällä hän teki  tuplamäärän  eli 2 litraa jäätelöä ja kovasti oli tavaraa siinäkin, kuten kuvasta näkyy. Meillä toinen tehtiin laktoosittomana ja toinen ehdottomasti laktoosia janoaville (hymiö) aitomaito-versiona.

Hellapoliisin Joulujäätelö
6 annosta

1 pötkö Domino Vaniljatäytekeksejä
1 litra vaniljajäätelöä
1 tl piparkakkumaustetta
n. 2 dl vadelmia /tai muita marjoja)
n. 10 pientä marenkia murustettuna

Rouhi kaulimella keksit muovipussuin sisällä muruiksi. Vatkaa vaniljajäätelö (pehmennyt)  sähkövatkaimella ja jaa kahteen osaan. Lisää toiseen piparkakkumauste. Vuoraa 1 1/2 l kakku tai jäädykevuoka tuorekelmulla ja jaa vuokaan kerroksittain dominomurut, jätski, marjat, murustetut marengit ja piparimausteinen jäätelö. Suojaa jäätelö kelmulla ja laita pakkaseen muutamasta tunnista yön yli.

Säilyy pakkasessa hyvänä useamman viikon.
(Alkuperäinen Hellapoliisin resepti)


Mulla oli ilo tavata  Jaakolan Kati eli Hellapoliisiin viime vuonna pariin otteeseen. Tiesitkö että ahkera rouva on Suomen myydyin keittokirjailija? Hänen kirjojaan on myyty, sen tiedän, toistasataa tuhatta kappaletta ainakin.  Virallisia tietoja en löytänyt mistään, mutta näin kertoi kustantajan edustaja jo viime keväänä. Katin tuotannosta löytyvät mm. mainiot kirjat pikkukokeille ja -leipureille, useampaan lahjapakettiin olen sellaisen kääräissyt.

Mitäs tässä nyt muuta? Hyvä Kati!

Mutta koska jouluaiheiset postaukseni lienevät viime vuoden osalta olla likimain tässä. Pistetäänpä arkistoon vielä the joulupukkikuva 2014:


sunnuntai 4. tammikuuta 2015

THE KALAPÖYTÄ (feat. Hyvää Joulua)


Sehän se on. SE. Se aaton kalapöytä. Aterian ihana aloitus ja yleensä lähestulkoon myös huipennus, ellei kinkku ole sitten sattumoisin ihan erikoisen, erikoisen hyvää. Hyväähän se nyt on aina.

Kaloja saa rauhassa kerrankin nauttia ihanan,  yli-runsaan valikoiman, kylkeen keitettyä puikulaa ja ehkä hiukan leipää, meidän leipäkorissamme kaveriksi kuuluu saaristolaisleipä(tai kuuluisi mikäli en tänä vuonna olisi onnistunut saamaan niistä raakoja 3 tunnin paiston jälkeen...), äitin tekemä joululimppu ja hapankorppu. Kalat tehdään itse, vanhoilla suosikkiresepteillä ja uusilla kokeiluilla. Aina joku on parempaa kuin toinen. Kokeilut menevät klassikkolistalle, klassikot taistelevat paikastaan. Suurimman osan kaloista laittaa äitini, mutta minä ja NuutinMinna myös saamme useimmiten tehdä jotain. (Oma vuoroni saattoi mennä katkolle tänä vuona, koska epäonnistuin surkeasti.)

Joulun maustekaloja varten on tietyt lasiset säilykepurkit, joihin ne aina tehdään. Sinne mahtuu n. 10 aikuisen kalat kahdelle aterialle. Parhaat syödään loppuun, niitä vähemmän parempia saattaa jäädä välipäiviksikin Mumman ja Papan särpimiksi. Kalat tarjoillaan erivärisistä mariskooleista, se on juuri sopivan kokoinen ja kaunis, vähän tilaa pöydästä vievä astia. Jos nyt ostaisin itselleni mariskoolin kuussa (minulla on vain 2) olisi mulla tarpeeksi ensi jouluun, kattaus on suunnitelmissa pitää nimittäin meillä.

Meillä jouluruokailu toistaa samaa rakastettua kaavaa vuodesta toiseen, ei edes oman itsensä takia taida olla järkeä pistää muistiin joka vuosi menua erikseen. Suurin vaihtuvuus on kalojen parissa, joten 2014 kalapöytä ansainnee postauksen.

Kalapöytä 2014

Roseepippurilohi
Kylmasavulohi
Muikunmäti, smetana ja sipuli
Valkosipuli-rosepippurisilakat
Sinappisilakat
Inkiväärisilakkarullat
Limetti-kaprissilli
Glögisilli
Lasimestarin lohi


Kaksi pöydän ehdotonta uutuushittiä olivat tänä vuonna Teresa Välimäen ja Johanna Lindblomin suloisesta Syksyn uutuuskirjasta Hyvää Joulua äitini bongaamat Valkosipuli-rosepippurisilakat ja Limetti -kaprissilli. Reseptit olivat, kuten näiden tarkkojen rouvien reseptit tuppaavat olemaan, ehdottoman toimivia, todella kauniita ja maistuvia. Korvasimme  rakastamani äitin valkosipulisilakat  tällä roseepippurisella versiolla, joka on ihan korumaisen kaunis kun punaiset pippurit ja sipulit pilkahtelevat valkoisesta kastikkeesta (minkä näemmä kuvaaja on epäonnistunut vangitsemaan...)



Tuo kirja kannattaa hankkia ihan jouluklassikoksi, inspiraatiota löytyy ruokapöytään kylläkin läpi vuoden. Harmittaa kun en saanut aikaiseksi siitä vinkata jo ennen joulua, mutta ollaan nyt asialla jo ensi vuotta varten vaikka. Tai ostatte nyt jo ensi vuoden lahjakirjoiksi, ettei painos pääse loppumaan.

Valkosipuli-rosépippurisilakat

500g silakkafileitä

Liemi
2dl vettä
2 dl väkiviinaetikka
2 rkl suolaa
2 tl sokeria

Ranskankermakastike
1 prk (200g) ranskankermaa
4 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 punasipuli hienonnettuna
2 tl rosépippureita murskattuna
1 tl suolaa
0,5 tl sokeria

Huuhtele silakkafileet kylmässä vedessä lävikössä. Mittaa kulhoon liemen ainekset ja nosta fileet sinne. Peitä kulho kelmulla ja anna kypsyä 3h jääkaapissa.

Valmista kastike sekoittamalla ranskankermaan hienonnetut sipulit, murskatut rosépippurit ja suola ja sokeri. Sekoita hyvin. Kaada silakoista etikkaliemi pois ja lado tiiviiseen kannelliseen purkkiin kerroksittain silakkafileitä ja kastiketta. Sulje purkki ja kääntele niin, että kaikki fileet maustuvat. Anna tekeytyä jääkaapissa yön yli ennen nauttimista.

(resepti Teresa Välimäen ja Johanna Lindholmin kirjasta Hyvää Joulua)



Limetti-kaprissilli oli myöskin useamman syöjän ykkönen kaloista. Reseptin saatte nyt kaivella aivan itse Hyvää Joulua-kirjasta.



Sen sijaan oma ainokainen kalapanostukseni oli fiasko. Yritystä oli, katsokaa nyt vaikka noita sydämenmuotoisia porkkananpaloja. Luotin sokeasti naistenlehden reseptiin ja kielsin itseltäni järjenkäytön. Reseptissä oli vain yksi  marinointi/mausteliemi, jossa luki Rajamäen mauste-etikka. Mitä se on? Ostin sitten normi etikkaa, jolla useimmiten kalat marinoidaan, mutta kyllä niistä tuli aivan järkyn etikkaisia ja kalat kypsyivät niin, että hajosivat hiutaleiksi (tässä kuvaaja on lähes onnistunut vangitsemaan toivotun lopputuloksen, joka ei siis ollut kuvan kaltainen). Kalan nimi olisi voinut olla silakkahiutaleita etikassa, niin oltaisiin oltu aika lähellä totuutta.


NuutinMinna oli valmistanut kestosuosikin eli gögisillin. Edelleen yksi suosikeista yleisotannassa. Itsellänihän menee aina kaikki silakat sillin edelle. Paitsi nuo omat yllä-olevat.


Lasimestarin lohi on varmistanut paikkansa joulupöydässä. Ensi vuonna mä luulen, että kuitenkin kokeilen lohi-pastramia sen sijaan (emännän veto-oikeudella).



No sitten vielä yksi silakka, sanoi äitini suunnitteluvaiheessa ja mä huusin heti, että sinappisilakka. Se vaan on niin parasta.


Kaikki ei ole kaupan. Isän tekemä Rosepippuri-graavilohi on ja pysyy. 


Ainoa varsinainen ostokala on kylmäsavulohi. Tänä vuonna se oli aivan lyömättömän huippuherkullista lähikalaa tuosta Bergön saaren kalastajilta (saatavilla siis omasta Cittaristamme). Parasta kylmäsavulohta miesmuistiin!



Lapsuuteni joulupöytään ei mäti kuulunut. Minun vaatimuksesta joskus vuosituhannen vaihteesta asti se on nyt siihen kuulunut. Rakastan, rakastan, rakastan. Mielellään ei kirjolohen mätiä, vaikka sitäkin on joskus ollut. Tällä kertaa oli muikkua.

Ja sen vaan sanon, että kun tämän menun maisteli läpi ja vielä santsasi parhaimmat palat, niin kyllä kuulkaa viileä kotikalja maistui pitkin iltaa.

Ensi vuoteen, sinä ihana perinteinen kalapöytämme! Niin klisé... Mutta tuskin maltan odottaa!