About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

Näytetään tekstit, joissa on tunniste parsa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste parsa. Näytä kaikki tekstit

torstai 14. huhtikuuta 2022

VIHREÄ PARSA ON HELPPO JA NOPEA HERKKU

 


Parsasesongissa on jotakin huumaavan  herkullista. Juttelin juuri Saksasta perheineen Suomeen muuttaneen ystäväni kanssa ja hän huokaili, kuinka he Saksassa keväisin herkuttelivat valkoisella parsalla. Ihan innostuimme googlaamaan, onko kotimaista tuoretta valkoista parsaa saatavilla, valkoinen parsa on nimittäin herkkä tuote, joka tosiaan pitäisi syödä ihan hemmetin tuoreena. Parasta olisi parsaravintola pellon vieressä (sellaisessa olen muuten ollut Visbyssä).

Sen takia, ehkäpä, olen vihreän parsan ylin ystävä. Se on mielestäni himpun verran kulutusta kestävämpi ja ylivoimaisesti monipuolisempi laittaa, voi paahtaa, grillata, paistaa, höyryttää...eikä tarvitse edes kuoria. Maistuu sitäpaitsi myös raakana.

Näin sopivasti pääsiäispyhien alla ilmestyi tänään Lännen Median tuottamat ruokasivut 9:ssä sanomalehdessä(Turun SanomatKaleva ja Lapin KansaIlkka-PohjalainenHämeen Sanomat ja Forssan Lehti, KeskipohjanmaaKainuun Sanomat ja Länsi-Suomi).

Vihreä parsahan on mitä mainioin alkuruoka tai lisuke myös pääsiäispäivän herkutteluaterioille. Toivottavasti tämä kuvakooste/teaseri innostaa myös sinut parsakokkailuihin. Täydelliset reseptit löytyvät lehdistä ja niiden verkkosisällöistä.

Pekoniin tai parmankinkkuun kääritty, grillattu tai paahdettu vihreä parsa on jo tuttu klassikko. Herkkua voi vielä herkullistaa lisäämällä nyyttiin useampi parsa ja niiden keskelle viipale mozzarellaa.

Kyllä, herkkumittarit singahtaa maksimiin!


Yksi mun juhlapöydän ja varsinkin noutopöydän ikisuosikki tarjottavista on vitello tonnato. Olen versioinut sitä niin kalkkunasta, possusta kuin broilerista, harvemmin vasikasta, joka on alkuperäisen reseptin raaka-aine, mutta huonosti tarjolla Suomessa. Beach house kitchenin Heli-Hannelen reseptillä oli Urhon rippijuhlissa tarjolla (liian vähän )pimento tonnatoa.

Nyt vasta tajusin, että parsa ja tonnatokastike ne vasta ovatkin huikea pari. Tarjoa parsa tonnatopedillä tai rempseästi tonnatokastikkeeseen dippailtavaksi. 


Rapsakaksi paistetut nuudelit ja parsa maistuvat yksinkertaisessa aasialaisessa salaatissa. Selkeät, minimalistiset ainekset, hyvä kastike ja se on siinä.


Vihreä parsa (niinkuin valkoinenkin) on mielettömän hyvää myös pelkän voisulan tai hollandaisekastikkeen kanssa. Mutta entäs avokadohollandaisen kanssa? Out of this world! Tämä maistuu myös vegaanille, koska nimestään huolimatta, se ei sisällä munia, ei voita. On silti kuohkean paksu, ihana makuinen ja - värinen hollandaisetyylinen kastike.

Ai niin, eikä tietenkään ympätä tuota kylmäsavulohta vegaanin lautaselle.


Hyvään pääsiäiseen sisältyy myös hyvä määrä suklaaherkkuja. Minimuffinipellillä paistuivat tällä kertaa minisuklaamuffinien sijaan brownie minipalat, ja se on todellakin ihan eri juttu. Pienessä minipalassa löytyy herkullista paistoreunaa ympäriinsä, ja samalla se brownien sitkeänpehmeä, syntisen suklainen sisus.


Ja sitten helpoista helpoin herkku, pääsiäisen värikäs Rocky Road. Omaan makuuni ehkä pikkasen tuhtia makeaa, mutta tuostapa nuo palaset ovat keittiönpöydältä kadonneet tässä viikon aikana...


Superherkullista pääsiäistä!

keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

MAAILMAN TUOREIN PARSA


Ystävät ovat parhaita. Eilen istuttiin ensin hevosen selkään ja sitten saunan lauteille ystävän kanssa, jota en ollut nähnyt kasvokkain 16 vuoteen. Kuinka voi aika mennä näin nopeaan? Ja vaikka mitä negatiivista sanotaan somessa räpäläämisestä, uskallan silti kiittää facebookkia monen yhteyden säilymisestä ja monen uudelleen löytämisestä.

Ruokabloggaajalla on vielä aivan erikoinen soft spot ystäville, jotka hemmottelevat ruokasaaliilla. Voi Raija (ja Raijan maa-artisokat!), voi Hilkka, voi Heli, kuinka monta kertaa olette kiikuttaneet mulle koiratreeneistä suppilovahveroita tai vinkanneet paikasta (ja plääh, sitten Heli alkoikin syödä sieniä itse :) ) Ja Elina ja korvasienet. <3

Te ootte kultaa! Kiitos.

Mutta että sain siinä katsoa kun Sanna napsautti parsat poikki omalta maaltaan ja ojensi sylillisen noita lyijykynän hoikkuusia tankoja mun syliin, puraisin heti yhtä, että maistuuko ne oikeasti tuoreeltaan mansikalta.

Sitten ajoin 6 km kotiin. Sytytin bastardin ja  20 minuutin kuluttua parsasylillinen paahtui ritilällä. Ihan vähän aikaa vaan.



MAAILMAN TUOREIN PARSA

Syötävän kokoinen nippu vastanostettua parsaa
oliiviöljyä
sitruunaa
parmesania
sormisuolaa,

Tämä on taas niitä reseptejä, joihin on turha kirjoittaa määriä. Laitat sopivasti. Ja jos parsa on tuoretta, katso että muutkin aineet ovat ensiluokkalaisia, käytä esim. vain sellaista oliiviöljyä, jota olisit valmis lapioimaan lusikalla suuhun ihan itsekseenkin. Sitä vehreän ruohon makuista.

Eli grillaa parsat kevyesti /paahda uunilla/pannulla. Pirskottele päälle öljyä, purista sitruuna ja raasta tuoreeltaan parmesani. Viimeistele sormisuolalla.

And this, my friend, this we call an aspargus heaven!



keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

SIMPPELI JA HERKULLINEN PARSA-KANAPASTA





Tämä simppeli mutta herkullinen parsa-kanapasta on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä K-Ruoka -sivuston kanssa.

Tykkään hirveästi vihreästä parsasta. Sitä ei juurikaan tarvitse käsitellä tai kuoria ja kunhan et innostu ylikypsentämään sitä, ei sen kanssa oikeasti voi mennä vikaan. Paitsi takaraivoon on jäänyt tietysti kummittelemaan jostakin Bridget Jones -elokuvasta se järkyttävän sininen parsakeitto, tyttö kun keitti parsat reteesti niputettuina, sinisine kuminauhoineen päivineen.

Mulle parsan sesonki alkaa heti kun eurooppalaiset parsat saapuvat kauppoihin. Parsanippujen vihreä kauneus houkuttelee nappaamaan kärryyn nipun jos toisenkin. Ja reseptejä parsalle löytyy pilvin pimein, vaikka tuolta K-Ruoka.fi sivustolta. Kaikki kanasta, luki huhtikuun K-ruoka lehden kannessa ja sisältä löytyi sivukaupalla ihania ohjeita aiheesta. Siitä minäkin annoin itseni inspiroitua ja yhdistin parsan ja kanan takuuvarmaksi koko perheen pastaksi. Ei voimakkaita mausteita, hiukan vaan ihanaa sitruunaisuutta, parmesanin umamia, parsan rouskuvia paloja ja suussa sulavaa kanaa. Simppeli ja herkullinen parsa-kanapasta on ehdottomasti yksi top-reseptejä, joita tämä äiti pystyy perheelleen arkena nopeasti toteuttamaan.

Ja parsa. On se parasta. Jotenkin aina talven aikana ehdin unohtaa kuinka supersuper ihanalta se maistuu. Ja sitten tulee kevät ja parsa. Enkä enää ymmärrä kuinka koskaan saatoin unohtaa!



PARSA-KANAPASTA
4:lle
1 nippu (500g) tuoretta vihreää parsaa
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 rkl oliiviöljyä
1 pkt (480g) broilerin ohutleikkeitä
1 sitruuna
3 dl Pirkka parhaat parmesania raastettuna
350g trofie kuivapastaa
suolaa
mustapipuria 
1 ruukku rucolaa


1. Keitä pasta kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaan. Voit käyttää myös esim. penneä tai farfallea.
2. Katkaise parsoista puumaiset tyvet, n. 5 cm. Pätki parsa. n 2 cm paloiksi, nypyt voit jättää pitemmiksi. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli, freesaa öljyssä miedolla lämmöllä n. 5 min. Paloittele broileri suupaloiksi ja lisää pannulle. Paista kypsäksi. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Lisää parsa ja paista vielä muutama minuutti. Mausta raastetulla sitruunankuorella ja ½ sitruunan mehulla.
3. Pastan kypsyttyä ota talteen 3 dl keitinvettä. Valuta pasta ja sekoita se broilerin ja parsan joukkoon. Sekoita mukaan myös raastettu parmesaani ja keitinvesi ja sekoita ne niin kauan, että ne sulautuvat kastikkeeksi.
4. Tarkista maku ja sekoita mukaan rucola


Paras tänä vuonna oppimani parsa vinkki on muuten se, että kun tulen kotiin parsanipun kanssa, pätkäisen puuvarret pois (ja poistan siniset kuminauhat), huuhtelen parsat ja upotan ne isoon kulhoon tai vuokaan, jossa on jääkylmää vettä. Oikeasti jääkylmää, tänne tulee heittää ne pakkasessa olevat klönttiintyneet jääkuutiokimpaleet. Annan niiden rauhassa uiskennella tunnin tai pari ennen ruuanlaittoa ja parsat kiittävät esiintymällä sen jälkeen uskomattoman jäntevinä, raikkaina ja rouskuvina. Jos parsat ovat päässeet jo vähän nuukahtamaan, tällä tempulla taiot niille melkein uuden elämän!



Ihanaa parsakevättä! Tuskin maltan odottaa ensimmäisiä kotimaisia parsoja!

Tsekkaa myös 



torstai 13. huhtikuuta 2017

PARSAA, PARSAA, ENEMMÄN PARSAA


Parsaista pääsiäistä!

Parsa on juuri sitä mitä pääsiäismenu kaipaa. Sesongin ykkösvihannes on lupaus kesästä, vihreydestä ja tuoreudesta. Joka talvi ehdin unohtaa sen ainutlaatuisen rehevän maallisen maun joka makuhermoille leviää ensi puraisulla. Joka ikinen kerta mietin, että kuinka olin unohtanut, että tämä on näin hyvää. Vaikka parsaa on saatavilla ympäri vuoden, en sitä osta ennen kuin maalis/huhtikuulla kun eurooppalainen parsa saapuu kauppoihin. 

Sitten aletaankin odottaa ruotsalaista ja jos olen oikein onnekas, alkukesästä saan käsiini myös nipun kotimaista parsaa. Se nautitaan pelkän voisulan kanssa.


Pääsiäinen on kyllä ihmisen parsaista aikaa! En helpostikaan halua matkustaa pääsiäisenä minnekään, ainakaan nyt kun lapset ovat vielä trullittelu-iässä. Kotoilu ja sisarusten perheiden kanssa kokoontuminen, hyvästä ruuasta nauttiminen, melkein parempaa kuin joulu! Lankalauantai on tosi tärkeä perinnepäivä. Aamupäivällä lapset kulkevat trullittelemassa ja illalla kokoonnutaan tietysti pääsiäisvalakialle. Toivon, että Urholle ja Maitotytölle jää vahva muisto tästä Etelä-Pohjanmaalla edelleen elävästä perinnöstä.

Minä muistan Oravan mummolassa kun esiin kaivettiin ja päälle puettiin punainen toppatakki, se oli siinä tuvan komeros mihinä mumman ja papan navettaverhakki, käveltihin illan pimetes pihatöyrä navetan ohitte alahan, kylätiän ylitte, siälä toisella pualen  tiätä, pellol lairas oli meirän oma isoo kokkoo, sinne oli jo viikoolla miähet ajanhet rankoja ja riskuja, syrämenä tais olla jotaki vanhoja raktorin renkahia, ne paloo hyvi ja kaua ja komiasti. 

Tapas olla vielä lunta, mutta paikka paikoon pelloolla jo ruskeeta plänttiä.  Ei menis montaa viikkua kuj joki tulis ja nousis peittämhän joenviaruspellot tiänki ylitte ja aina sinne asti mihinä mä nys seisoon vaharaten valakiaa. Kerra muista, että isä oli tuanu joukossansa rakettia, kuinka ne pääsiääsehen kuuluu, sitä en osannu silloon piänenä likkana kyseenalaastaa ja viäläkää en ymmärrä. Siinä sitte seisottihi ja kattothi ku liaskat tanssi poloskaa ja musta sakia savu yhtyy johonakin jumalattoman korkialla yhthen kaikkien muitten oravalaasten valakiootten kans. Niitoli varmaha kymmeniä, piänes kyläs. Meiräv valakia oli kyllä mum miälestä komeemmasta päästä. Mä pirin mun piänellä lapaasen peittämällä kärellä mumman kärestä. Molin piäni ja onnelline ja mun punaanen toppatakki haisi kotoosasti navetalle.



Tämä postaus lähti kulkemhan nyt aivan omia teitänsä, kun aloin muistella, kielikin muuttui murteheksi, niin ettei meinaa saada takaasin ollenkaan. Ehkä tuo olisi teille kuitenkin vähän raskasta luettavaa, tuo mun lapsuuteni kieli. Täälä junas jo alkavat kattolla hullua akkaa, joka naputtaa punaasta läppäriä, ja pyyhkii kyyneleetä kasvooltansa. Ne vaan tuloo ja nokkuu alahan. 

Vahvoja, tunnepitoosia muistoja. Eikä oo eres nästyykiä.

xxxx(täs kohtaa mä ryhyristäyryn)xxx

Tänään on taas sellainen päivä, että saatte kaikissa maakuntalehdissä nauttia mun tekemistä resepteistä kiirastorstain kunniaksi. Sieltä löytyy ohje uuniparsan maustamiseen ja rapeana rouskuvaan parsacesariin. Valkoinen parsarisotto on muuten oiva lampaan kylkeen, tai sitten ihan vaan omana ruokalajinaan

Ja tuo parsabenedict on taivaasta!



Kannattaa siis napata kaupasta mukaan parsanippu tai pari (per pää!) Kyllä sille sijaa löytyy pääsiäispöydästä. Ja reseptit tosiaan löytyvät tänään Lännen Median tuottamista maakuntalehdistä.

Parsaista pääsiäistä!


Lännen Median osakaslehtiä ovat Aamulehti, Turun Sanomat, Kaleva, Ilkka, Pohjalainen, Keskipohjanmaa, Hämeen Sanomat, Satakunnan Kansa, Lapin Kansa, Pohjolan Sanomat, Kainuun Sanomat ja Forssan Lehti.

tiistai 17. toukokuuta 2016

PALUU KLASSIKOIHIN: PARSA, MUSLIINIKASTIKE JA SAUVIGNON BLANC


 Kaupallinen yhteistyö

Parsaa pidetään vaativana parina viinille. Siihen on syynsä ja jos olisin kemisti (tuska ainoastaan lisääntynyt kun hengaan niiden kanssa nykyään työn puitteissa) osaisin aivan varmasti selittää teille miksi parsa maistuu yksinään ihanalta, mutta tietyn viinin kanssa kovalta ja metalliselta. Syyt löytyvät parsan sisältämistä yhdisteistä, jotka yksinkertaisest eivät natsaa esimerkiksi tanniinisen punaviinin kanssa sen paremmin kuin tammisen chardonnay'nkaan.

Parsa muuttuu paljon viiniystävällisemmäksi jos sen grillaa kunnon pintapaahto kuntoon tai upottaa sen johonkin ihanaan juustoiseen tai voiseen kastikkeeseen, samaa siltaa viinin ja parsan välille rakentaa myös pekoni.Edelleenkään sitä ei silti kannata valita tanniinisen punaviinin tai tai tammisen chardonnayn kera.



Sauvignon Blanc, sen sijaan,  jos mikä, on klassinen pari parsalle; sen sitruksisuus, yrttisyys ja reipas hapokkuus muuntuvat parsan kanssa suloiseksi sopusoinnuksi. Pitäkääpä siis se mielessä parsaviiniä patsastellessanne.

Ja parsa. Minä teen jostain syystä useimmiten vihreää parsaa. Tai siis ihan siitä syystä, että nuo notkeat, ohuet tangot vetoavat jo värillään, eikä kypsennystä tarvita nimeksikään. Itse asiassa se on mainio raakahöylättynä salaatissa. Ja maku, se on juuri se parsa!



Mutta ehkä vieläkin herkempi, parsempi ja herkullisempi on onnistuessaan tuore valkoinen parsa. Se on jotakin niin eksklusiivisen hyvää, että siitä unelmoi seuraavat puoli vuotta. Harmillisesti (vanhan) valkoisen parsan kanssa myös epäonnistuu helpommin kypsennyksessä. Tiedät sen jälkeen, että parsakuitu on p-i-t-k-ä...


Tähän viinijuttuun ja parsan klassisiin pariin sopii hyvin kertoa kuinka n. tasan vuosi sitten tapasin erään viinitalon perillisen (aivan!... ja en puhu nyt Jyrki Sukulan lapsista), joka kertoi varsin intohimoisesti suhteestaan viiniin ja ruokaan. Hän kertoi, että parsa on ihan parasta musliinikastikkeen kera. Hän oli ranskankielinen, joten Sauce Mousseline soljui sanana hänen huultensa välistä kepeän arkipäiväisesti ja me muut moukat (Tähän kohtaan parempi mainita, että paikalla oli siis muitakin, joten kyse ei ollut sen intiimimmästä tilaisuudesta, vaikka sellaiseenkin olen kerran saanut kutsun Tomi Björckin kanssa - kutsussa tosiaan luki tervetuloa viettämään intiimiä iltapäivää Tomi Björckin kanssa-  ja sekin paljastui ihan joukkotilaisuudeksi...) olimme ihan, että häh, mikä soosi?

Musliinikastike on siis yksi ranskalaisen keittiön kastikkeista, sitä kai voisi luonnehtia hollandaiseksi, johon lopussa sekoitetaan vaahdotettua kermaa. Kastike todella syleilee parsaa. Se on jotenkin vähän unohdettu meillä ja siksi halusin muistuttaa tästä klassisesta symbioosista parsa- sauvignon blanc- musliinikastike.
Ai että, ken saa tuoretta parsaa omasta maasta!



Valkoista parsaa ja musliinikastiketta
2-3:lle

500g tuoretta, valkoista parsaa

150g voita
3 keltuaista
3 rkl kuivaa valkoviiniä (sauvignon blancia)
1 tl sokeri
1/2 tl suolaa
1-2 rkl sitruunanmehua
1/2 dl kuohukermaa

Huuhtele parsa ja katko niistä puumaiset varret. Kuori nuppua lukuunottamatta pitkin vedoin tukien parsaa leikkuulautaa vasten. Muuten se katkeaa helposti.

Keitä 10-15 min. kypsiksi kevyesti kiehuvassa vedessä. Koska minulla ei ole parsakattilaa (enkä tarvitse, rakas joulupukki), keitän ne paistokasarissa kyljellään.

Sulata voi. Vaahdota kerma löysäksi vaahdoksi.

Sekoita keltuaiset, viini, sokeri ja suola ja vatkaa niitä kulhossa vesihauteessa kunnes seos sakenee. Nosta kulho pois vesihauteesta. Vatkaa mukaan  sula voi ohuena norona vähän kerrallaan kaataen, älä kaada mukaan astian pohjalle painunutta sakkaa. Saat aikaan täyteläisen paksun kastikkeen.

Vatkaa mukaan sitruunamehu. Tarkista maku.

Sekoita mukaan vaahdotettu kerma juuri ennen tarjoilua.



Oma Sauvignon Blancini oli tällä kertaa Les Fumées Blanches Sauvignon Blanc 2015. Olin aivan täpinöissäni kun yhdistelmä toimi niin hyvin. Lopussa piti alkaa vetelemään parsaa käsin ja viiniä kaksin käsin.



Les Fumées on muuten Alkon top 3:ssa myydyimmissä valkoviineissä. Eikä turhaan, Viini sai pronssia myös Vuoden Viini 2016 kisassa. Sitä löytyy myös kätevänä hanapakkauksena joka on itseasiassa myydyin laatikkoviini Alkossa. Sinivalkoinen ulkoasu kyllä huutaa "Juhannusviini"! Parsalla tai ei. 


P.S. Se viinitalon perijä iski jostain syystä toistuvasti (ja tarkoitan enemmän kuin 2x) minulle silmää illallispöydässä. En provosoinut.

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

(EPÄ)TÄYDELLINEN HOLLANDAISE



Se on nyt selvästi sesongissa. Hollandaise-kastike nimittäin. Ainahan se maistuu Eggs Benedict tai kalan kanssa mutta nyt on sesongissa sen ehkä parhain kaveri, eli parsa, parsa, parsa...

Olisi kiva sanoa, että kastikkeiden tekoa turhaan mystifioidaan, eihän siinäkään ole muuta kuin maut ja rakenteet kohdilleen. Jostakin kumman syystä olen aina kaikkien  maustevoiden ja kylmien dippien kannalla kun ruualle kostuketta etsitään. Koen kastikkeet jotenkin hirmu työläiksi ja omasta kauhastani lähtiessä myös usein ei niin hyvän makuisiksi. Kaikki perinteiset kastikeruuoat kyllä onnistuu ja pastankastikkeet, mutta jostain punaviinisoosista näen ihan painajaisia.

Kun rappaan niin useimmiten myös roiskuu...

Mutta noin vain sitten uskaltauduin tekemään taas hollandaiset, pari kertaa ennenkin olen onnistunut siinä, mutta nyt olen kadottanut sen pomminvarman ja helpon reseptin. Jos katsoo tuota hollandaiseni rakennetta niin sen ei kuuluisi varmastikaan olla noin vaahtoavaa, mutta innostuin käyttämään sellaista sauvasekoittimen vispiläpäätä ja sekös sen kastikkeen aivan vaahdotti kun innostuin lisäämään sitruunamehua vähän turhankin paljon.  Kastike meni siis hiukan lieväksi myös. Mutta tykkään sitruunasta, joten ei se haitannut, ei minua, ei parsoja eikä lohta, eikä edes Iso-Hoota.



HOLLANDAISE-KASTIKE

200g voita
3 munankeltuaista
1 rkl valkoviinietikkaa
1 rkl valkoviiniä (tai vettä)
suolaa 
sitruunamehua

Sulata voi mikrossa tai kattilassa. Laita munankeltuaiset, viinietikka ja viini ja suola kulhoon ja vispilöi kuohkeaksi.

Aseta kulho kevyesti poreilevaan vesihauteeseen (Kulho siis sellaisen kattilan päälle, jonne se ei uppoa mutta pohja kuitenkin koskettaa vettä) ja vispaa koko ajan kunnes seos paksunee ja vaalenee, n. 3 min.

Ota pois vesihauteesta ja lisää voi vispilöiden kastikkeeseen pieni määrä kerrallaan kunnes sinulla on paksu ja kermainen hollandaise kastike. Mausta sitruunamehulla ja tarkista suola. 


Varsinainen pika-ateria alusta loppuun oli valmis 20 minuutissa; kastike, parsat ja lohimedaljongit ja välillä otin myös kuvia. Hyvää oli.

Nyt menen seuraavaksi tsekkaamaan nousemassa olevan pullataikinani, tajusin juuri että laitoin litraan nestettä vain puolen litran hiivat...

Sanoiko joku joskus jossain, että epätäydellisyys on vapauttavaa. Ja kissan viikset!

Muita parsareseptejä:

Parsaa mestarikokin tapaan
Parsakeitto piparjuurikatkaravuilla
Frittiparsat
Ihana parsapasta
Pohjaton parsapiirakka


sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Sparrissoppa piparjuurikatkiksilla eli parsojen pelastus


Tämä mun parsakeitto ei oo nyt oikein vihreää, ei valkoista (koska käytin siihen molempia parsoja) eikä se ole niin hienostunutta ja sileää kuin juuri Gotlannissa syömäni todella hyvä ellei paras parsakeitto. Mutta eivätpä olleet enää jääkaappini parsatkaan ihan mitään valioyksilöitä. Parsahan on tavaraa, joka on oikeasti parhaimmillaan juuri pellolta poimittuna, mutta koska niitä ei tietääkseni meidän cittarimme pihapiirissä kasva, on matka kauppaan kestänyt aina kauan tai kauemmin. Siihen sitten lisätään pari päivää suunnitelmien muuttuessa omassa jääkaapissa, niin kyllä alkavat olla melko heikossa hapessa.

Parsakeittoon ne voidaan vielä pelastaa. Makua riittää vielä sen verran vaikka ulkonäkö ja tekstuuri onkin ajat sitten pettänyt. En sano etteikö ensiluokkaisesta parsasta saisi ensiluokkaista keittoa, joka peittoaa kaikki muut keitot, mutta jo nuhjaantuneestakin parsasta saa vielä oikein maukasta keittoa. Sitäpaitsi, kun ei tarvitse jännittää, että peittää tai pilaa parsan hienovaraisuuden, voi tehdä hiukan uskaliaampiakin maustamiskokeiluja. Kuten nyt vaikka piparjuurikatkaravut. 



Jotakuinkin näin se varmaan meni:

Parsakeitto piparjuuri-katkaravuilla
4:lle

500g tuoretta vihreää ja valkoista parsaa, tai vaan toista, elämänsä päähänkin tulleet käyvät
1rkl voita
1 salottisipuli pilkottuna
2,5 dl kuivaa valkoviintä
0.75 l vettä
1 kana- tai kasvisfondi
2 dl kuohukermaa
3 dl sulatettuja katkarapuja
1-2 rkl raastettua tuoretta piparjuurta
suolaa ja pippuria
pinnalle annoksiin lusikallinen ranskankermaa ja lehtipersiljasilppua

Katko ja heitä pois parsan puisevat osat varsista. Kuori ja pilko parsat. Kuullottele sipuleita voissa hetken. Lisää sitten parsa, viini, vesi, ja fondi. Keitä n. 10 minuuttia kunnes parsa pehmenee. Aja sileäksi sauvasekoittimella. Lisää kerma ja kuumenna uudelleen, tarkista suola ja lisää mustapippuria.

Sekoita keskenään valutetut katkaravut ja raastettu piparjuuri. Nostele lautaselle keko rapuja ja kaada liemi ympärille. Viimeistele ranskankermalla ja lehtipersiljasilpulla.

Päivänne on pelastettu, oi te nuhjaantuneen parsan jääkaapissa piilottelijat!


perjantai 15. toukokuuta 2015

ARVONTA!! PHILIPSIN PASTAKONE!


Lisäksi bonuksena aivan superhyvä parsapastan resepti, jos se vähän lohduttaisi niitä, joita arpa-onni ei suosi. Koska vain yksi voipi voittaa ikiomaksi uuden uutukaisen Philips Pasta Maker'in , josta juttelinkin jo pari viikkoa sitten.



Tein tuota parsapastaa ihan tulipalokiireellä, ja todellakin silti tuoreesta pastanteosta aloittaen. Kone hoiti onneksi hommat, mittaat vain jauhot ja nesteen ja kohta saat ulos tuorepastaa. Kone on helppokäyttöinen, mutta mittojen kanssa on oltava tarkkana ja mielellään punnita keittiövaa'alla jauhot, koska mittakupilla tulee helposti heittoa. Parsapastan kastike oli aivan ihanan makuinen, vaikka  siinä  vähän mokasin  aivan viime metreillä. Juustokastikkeeni oli ensin ihanaa ja sileää. Samoin ruskistetussa voissa kypsennetyt parsat, joihin sekoitin keitetyn pastan. En pöliä tajunnut nostaa pannua levyltä vaan kaadoin kastikkeen sinne joukkoon ja tietysti veti kokkeliksi, munaa kun kastikkeessa oli. No, ennenkaikkea ulkonäkövirhe ja ehkä hiukan makukin, mutta ole sinä tehdessäsi viisaampi. Sillä hyvää tämä on. Nyt ei kyllä ehdi tehdä ja kuvata pastaa uudelleen, joten menköön nyt tällä hiukan kokkareisella kuvalla. Reality strikes.


Ihana parsapasta
4:lle

500g tuoretta vihreää parsaa
50g voita

2 dl ranskankermaa
2 dl raastettua parmesania
1 valkosipulinkynsi puristettuna
2 keltuaista

suolaa, mustapippuria

Tuore- tai kuivapastaa 4 hengelle ohjeen mukaan valmistettuna

Valmista kastike sekoittamalla ja kuumentamalla ranskankerma, parmesani ja valkosipuli pienessä kasarissa vesihauteessa. Lisää keltuiaset yksitellen vatkaten ja sekoita kunnes kastike on kiiltävää ja paksua. Tarkista suola, mutta muista parmesani on suolaista. Pidä lämpimänä vesihauteessa.

Valmista pasta ohjeen mukaan ja sillä aikaa kun se kiehuu, valmista parsa. Katko puiset varret napsauttamalla parsat poikki kohdasta josta ne luonnostaan taipuvat kun taivutat parsan juuresta. Pilko paloiksi.

Laita voi paistinpannulle ja kun se vaahtoa lisää parsat ja kypsennä n, 6 minuuttia ruskistuvassa voissa. Ota pannu liedeltä ja sekoita mukaan valutettu pasta. Lopuksi sekoita mukaan ihana kastike ja leiskauta päälle hiukan mustapippuria.

Nauti!


ARVONTA: Arvon lukijoitteni kesken Philipsin Pasta Maker pastakoneen 25.5. Arvontaan osallistut nimeämällä suosikkipastaruokalajisi kommentissa. Vastausaika päättyy sunnuntaina 24.5 klo 24.00. Arvonta suoritetaan random org numeroarvonnalla, eli vain yksi kommentti per lukija. Mikäli en saa arvonnan voittajaan yhteyttä 5 päivän kuluessa, arvon koneen uudelleen.

Hip hei, Kenen kotiin pastakone matkaa? Edit 26.5: Pastakonearvonnan tulokset



maanantai 11. toukokuuta 2015

Nyt grillataan lankkulohi!



Mun grilli huutaa liian usein lihaa, kanaa tai makkaraa. Onneksi  se silloin tällöin älyää pyytää vaikka paellaa.  Mutta mä luulen, että tänä kesänä yritetään muistaa laittaa myös se kala sinne grilliin vähän useammin. Mikäs sen nopeampaa ja helpompaa? Tai etenkään herkumpaa?

Lankkulohi on kätevä. Kaupoissa myydään nyt jo yleisesti ohuita seetripuisia grillaukseen tehtyjä lankkuja, mutta kyllä tähän periaatteessa käy mikä tahansa käsittelemätön lankunpätkä, kunhan se vain liotetaan ensin läpeensä. Grillilankkua voi käyttää uudelleenkin. Tätä taitoa en ole vielä aivan masteroinut, sillä asemissa olevasta suihkupullosta huolimatta onnistun aina liekittämään lankun aivan hiilille. Toisaalta siinä saa lohikin melkoiset aromit ja tärkeintä on, että lohi itse säilyy mehevänä, sitä en ole onnistunut vielä sössimään.



Lohi ottaa grillillä valmistuakseen vartin verran ja rapsakat ja maustuvat kasvikset kylkeen grillaantuvat siinä samassa. Lohta on hyvä pitää kannen alla keskilämmöllä, mutta jos alat kuulla liekkien rätinää, suosittelen avaamaan luukun ja tähtäämään suihkupullolla liekkejä (suihkupullo on siis täynnä vettä).



Lankkulohi kaasugrillissä
4:lle

2 grillauslankkua
liotukseen vettä /valkoviiniä

n. 700-800g pala lohifilettä, ruodottomana mutta nahallisena
oliiviöljyä
n.1 rkl rkl ruskeaa sokeria
n.1 rkl savusuolaa tai tavallista
mustapippuria
tuoretta tilliä silputtuna
1 sitruuna
vihreää parsaa
pieniä tomaatteja
suolaa, mustapippuria


Liota lankkuja vähintään 2- 4 tuntia vedessä tai valkoviinissä.

Huuhtele ja kuivaa lohifile. Öljyä nahkapuoli, aseta 2 lankkua vierekkäin ja lohifile päälle nahkapuoli alaspäin. Ripottele pinnalle sokeri, suola ja purista päälle sitruunamehua (1/4 - 1/2sitruunaa).

Valmistele vihannekset katkomalla vihreistä parsoista puumaiset varret ja sivelemällä niiden pintaan hiukan öljyä.

Kuumenna kaasugrilli. Laita polttimot sitten keskilämmölle ja aseta lankkulohigrilliin. Sulke kansi. Mikäli grillistä alkaa kuulua liekkien ääniä, avaa kansi ja suihkuta vettä suihkupullolla lankun reunoille. 5 minuutin kuluttua lisää parsat ja tomaatit, kätevimmin pärjäät niiden kanssa grillauskorissa. Grillaa yhteensä n. 12-15 minuuttia, 20 minuuttia mikäli haluat lohesi aivan lohkeavan kypsänä. Käännä välillä vihanneksia.

Tarjoa lohi lankulta. Ripottele päälle vielä reilusti tilliä. Suolaa ja pippuroi hiukan mustuneet tomaatit ja parsa, aseta tomaatit lohen päälle ja parsa viereen muutaman sitruunanlohkon kanssa.



Rakastan grillaamista ja vaikka IsoHoo kyllä grillaa itselleen makkaraa, olen minä kuitenkin se meidän perheen grillausvastaava. Meillä on pieni hiilipallogrilli ja Lotusgrilli mutta 90% sytytän kaasugrillin sen kätevyyden ja nopeuden takia. Kaasugrillimme on ihan tavallinen, 4:llä polttimolla, eli aika iso, mutta muuten halvin mitä markkinoilta saa. Koska grillimme on ulkona kesät talvet (ja halvin mitä markkinoilta saa?), sää ja aika tekevät tehtävänsä. Grilli ruostumattomasta teräksestä ei nimittäin ole ihan läpeensä nimensä veroista. Ilmeisesti juuri "grillikaukalon laidat" ovat vaan sitten ihan rautaa, koska minulla ne ainakin kertakakkiaan ruostuvat puhki ajan kuluessa. Kansi on kyllä ihan ruosteeton. Grillini on nyt 3 vuotta vanha ja laidat ovat taas ruostuneet, kasassa grilli vielä pysyy tämän kesän ainakin, mutta en uskalla lyödä vetoa näkeekö ensi suvea.


Käy kokeilemassa josko teille matkaisi wähän paremman luokan Weber-grilli. AGA:n järjestämään arvontaan osallistut tekemällä Kaasukunkku- sivustolla leikkimielisen testin kaasun turvallisesta käytöstä. Sivustolla on myös reseptikilpailu, jossa me bloggaajat jaamme Majesteettisia Grillivinkkejä. No, tämä lankkulohi on ainakin Fit for a King!

AGA jakaa tietoutta kaasun turvallisesta käytöstä ja niinhän se on, että keittiöhommissa monelle jännän paikkoja ovat a) uppopaisto rasvassa b) kaasunkäyttö.  Kumpaakaan on turha arkailla, kunhan muistaa vaan oikean, turvallisen käytön, ovat molemmat ruuanlaittajan parhaimpia kavereita (Eilen olisin voinut olla toista mieltä kun friteerasin falafelejä ja ne vaan yksinkertaisesti katosivat frittikeittimeen. Puff! Voiko näin käydä? Voi!).

Oma turvallisuusvinkkini kaasugrillissä on grillauksen oikeaoppinen lopetus, joka onneksi itselläni tulee nykyään selkärangasta, mutta josta aina välillä joutuu kanssagrillailijoille huomauttamaan (nyt en viittaa IsoHoohon, se on koulutettu!). Grillaus lopetetaan nimittäin aina kääntämällä kaasupullon on/off vipu off asentoon, eli liekinkuva pois näkyvistä. Näin kaasun tulo loppuu, mutta grillin palavat polttimot imaisevat viimeisetkin kaasunrippeet letkusta ennenkuin sammuvat. Sen jälkeen voit kääntää grillin polttimot OFF-asentoon.

Käyppä siis testaamassa oletko varsinainen kaasukunkku (muulloinkin kuin hernekeittopäivänä), nappaa parhaat grillireseptit talteen ja äänestä suosikkiasi.

Ihan parasta ja turvallisinta grillauskesää kaikille!




keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Parempia parsoja odotellessa




No ei kai se parsakausi oikeesti oo vielä meillä. Ainakin meidän kaupoissa urugualainen parsa on vaihtunut vasta kreikkalaiseen. Parsaahan löytyy nykyään tuoreena - no, kaikki on suhteellista - ympäri vuoden, mutta harvemmin sitä talvella ostan. 

Ne ihanimmat parsareseptit, voisulan, parmesanin, hollandaisen, kylmäsavulohen, uppomunan (no, ei nyt tietenkään kaikkea yhtä aikaa!) kanssa odottelevat ihan oikeasti niitä lähialueilla (tarkoitan nyt vaikka Ruotsia, en Lapuaa...otan kyllä mielelläni vastaan lapualaista mikäli joku sitä kasvattaa) kasvatettuja uuden sadon TUOREITA parsoja.

Mutta hirveästi parsaa tekee jo mieli. Siksipä nyt on aika ostaa parsaa ja tehdä sille sen mitä oikealle lähiparsalle muuten en millään raaskisi; FRITEERATA!

Resepti jäi käteen Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan reseptivalikoimasta, siinä oli käyetty AmeriikanAlea, minä käytin tällä kertaa kotimaista Hartwallin 0% olutta, se kun on jo itsessään sitruunanmakuista ja antoi tähän sopivat kuohut.


 Frittiparsaa

500 g tuoretta parsaa (valkoista)
1 l rypsiöljyä
2,5 dlvehnäjauhoja
2,5 dl olutta
1 limen kuori pestynä ja raastettuna, sekä mehu
1 tl merisuolaa
myllystä pippuria

Katkaise parsoista puumaiset varret ja kuori.

Sekoita muut aineet taikinaksi.

Lämmitä öljy kuumaksi kattilassa.

Kasta parsat yksitellen taikinaan ja friteeraa pienissä erissä muutaman minuutin per erä.

Minulla ainakin jäi taikinaa, olisin tehnyt sipulirenkaita, mutta minulla ei ollut tavallista sipulia (?ennen kuulumatonta) joten lohkoin muutaman salotin ja sitten kokeilin friteerata vielä paprikatäytteisiä oliiveja. Tarjoilin nämä keveät herkut itselleni chilimajoneesin kera, joka tuli valmiina purkista. Kaiken tämän päälle join jääkylmää cherry-zero-cokista joka on esanssisuuden riemuvoitto (oikiasti sairaan hyvää, tai sitten mulla on makupaletti aivan sekaisin, tämä ei ole mainos, ihan itte ostin, ensin yhden, sitten...10 tölkkiä!!!!!)

No oli kyllä hyvää ja vähän kielletyn makuista, liekö edes terveellistä?

So what? Ime parsaa! Kohta sitä saa oikeasti.

(ja frittitaikina oli muuten erityismaininnan arvoinen limelisällä ja sitruunaisella oluella)





tiistai 11. toukokuuta 2010

Parsaa mestarikokin tapaan

Kyseisellä otsikolla esitellään Tallinkin ja Silja Linen asiakaslehdessä 2/2010 Markus Maulavirran  kotikeittiön parsareseptin; "Lopputulos on raikas ja siinä on ripaus saaristolaisuuttakin mukana."
Resepti tosiaan vaikutti tuoreelta ja myös keveältä, joten mikäpä sen parempi aloitus äitienpäivämenuullemme.

Parsaa, hunajaista kermaviilikastiketta ja saaristolaisleipää

valkoista ja vihreää parsaa
merisuolaa keittämiseenvettä
pari viipaletta saaristolaisleipää (meillä tietenkin Maalahden limppua)

2dl kermaviiliä
tuoreen sitruunan mehu
1-2rkl (saaristo)hunajaa1 tl Ahvenanmaan gourmet sinappia tai muuta ei makeaa sinappia (meillä dijon)
4rkl hienoksi leikattua persiljaa ja kirveliä (joista meillä ei ollut jälkimmäistä).

vastajauhettua mustapippuria
vastajauhettua merisuolaa
erivärisiä salaatteja

Ja näin mestarikokki ohjeistaa:

Sekoita kastikkeen aineet ja anna maustua.
Leikkaa saaristolaisleipä kuutioiksi ja paahda kuivalla paistinpannulla rapeiksi.
Kuori parsat latvasta tyveen päin leikkuulautaa vasten tukien.
Leikkaa puisevat päät pois.

Laita runsaaseen kiehuvaan veteen runsaasti suolaa. Veden pitää maistua suolaiselta.
Laita parsat kiehumaan, keittoaika parsojen paksuudesta riippuen 3-8 minuuttia. Valkoiset kestävät  hiukan kauemmin kuin vihreät. Voit testata parsan kypsyyttä ottamalla pinseteillä kiinni parsan keskeltä. Jos parsa on jämäkän oloinen, mutta kuitenkin hivenen joustaa, parsa on valmis lautaselle. Jos parsa kiertyy pinsettien ympärille, olet auttamattomasti myöhässä (lohduttavaa..).

Asettele puhtaat salaatit lautaselle ja parsat viereen. Annostele kastike parsoille ja ripottele rapeita saaristolaisleipäkuutioita koristeeksi ja makupaloiksi.

Annos oli ulkonöältään tosi kaunis ja se äänestettiin ykköseksi kahdesta alkuruuastamme. Sopivan basic, mutta silti erilainen.

tiistai 13. huhtikuuta 2010

Äiteen salaanen herkkuhetki


Kotona työskentelemisessä on se hyvä puoli, että voi syödä koska haluaa ja mitä haluaa. Tai no, mitä kaapista löytyy. Useimmiten se on tietenkin edellisten päivien tähteitä tai sitten voileipää. Tällä viikolla kuitenkin kevätti niin hirmuisesti, että teki mieli myös vähän herkutella keväisesti. Varsinaista reseptiä tässä ei tule, mutta ehkä ideaa kuinka  voi hemmotella itseään ihan samassa ajassa kuin jos tekisit pari voileipää.

Ja mikäs sen keväisempää kuin parsa ja alkanut parsakausi joka oli ensimmäisen herkkulounaani innoittajana. Voisipa tuo otsikko olla myös "Parempia parsoja odotellassa", sillä mikä idea on parsakaudessa kun myytävänä olleet parsat ovat Perusta? No, ne menivät kuitenkin täydestä minulle, olivatpa suorastaan herkullisia, joten voin vain kuvitella mitä tuoreemmat lähiversiot (vaikka edes Euroopasta) olisivat olleet.




Vihreän parsan valmistus on nopeaa, niitä ei tarvitse kuoria, leikkaat vain puumaisen kantaosan pois. Sitten keität ne napakoiksi vähäisessä vedessä n.5+min. Parsat söin kylmäsavulohen ja valmispussista mikrottamani Hollandaise-kastikkeen kera (jossa oli vanha parasta ennen merkintä...). Ei ehkä aivan kaikkien taiteen sääntöjen mukaista, mutta kyllä se silti oli HERKULLISTA! Tuo yhdistelmä toimii!

Herkkuhetki numero 2 sai alkunsa Siskot kokkaa -blogin kukkakaalireseptistä. Ihmettelin, etten ole ikinä tajunnut valmistaa kukkakaalia noin yksinkertaisen viettelevästi. Kyseessä ovat siis paahdetut kukkakaalet parmesanilla. En toista nyt tuoretta reseptiä tässä, pääsette sen itse linkistä katsomaan.

Kukkakaalikeitto on nam. Kuorruttu kukkakaali on nam. Raaka on nam ja sitten mulla on yksi hyvä  kylmä lisäkeresepti (kukkakaalta, jugurttia, sinihomejuustoa...) joka on tosi nam. Intialaisessa kukkakaali on aina nam... Mutta voi poijjaat tämä oli NAM! Parmessanin raastoin  päälle vasta paistamisen jälkeen, sekoitin ja sinne sekin suli. Valkosipuli, sitruuna, valkoviinietikka ja oliiviöljy suolan ja mustapippurin kera suhteellisen pitkältä kuulostavan paistoajan (0,5h) kanssa kuumassa uunissa oli joku maaginen yhdistelmä... Tehkää hyvät ihmiset, sopii lisäkkeeksikin vaikka mille, minä kyllä vetelin sen uunivuosta haarukalla siltä seisomalta.